Vain Rakkaus

Saapasnainen on lukenut kollegansa Saapassissin tuoreinta blogikirjoitusta henkeä haukkoen. Kaiken hiljaisuuden keskellä ilmoille rävähtää vastaanpanematon manifesti, jonka syvä humanistisfilosofinen ote yhdistettynä oivallisesti ajoitettuihin psykologisiin nyansseihin saa aikaan Saapasnaisen sielussa laidasta laitaan sinkoilevaa – osin ristiriitaista – kipinöintiä, jonka päätepistettä voi vain arvailla.

 

Saapasnainen ei Saapassissin lailla voi kaikesta elämänhistoriallisesta kantokuormasta ja mahdollisesta yrityksestä huolimatta sanoa olevansa kommunisti, mutta on työn merkityksestä kuitenkin kohtuullisen vakuuttunut. Työtähän voi tosin olla monenlaista – palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, talkootyötä. Saapasnainen on saanut nauttia kaikista noista. Pätkätyöstä Saapasnainen nauttii parhaillaan.

 

Merkityksellinen tekeminen on ihmiselle yleensä koossapysymiseksi tärkeää. Tältä pohjalta ensimmäiseksi tuli Saapasnaiselle houkutus upottaa tähän kirjoitukseen YouTubesta Kaj Chydeniuksen Työttömän laulu. ”Kuka tarvitsee työttömyyttä? Minä en, eikä Nieminen. Sitä tarvitsee järjestelmä tämä kapitalistinen. Olen puustani irronnut lehti, kuljen joukossa joutoväen. Joskus uneksin siitä puusta – sen juurella kirveen näen.”

 

Viikontakainen kalevalainen akkaenergia ja hetkeksi pinnalle pyrkinyt protestimieli kuitenkin väistyivät, liukenivat. Sitä paitsi – olen saappaanheittäjä! Miten voisi vastustaa sitä sielua hivelevää kaunista, hiukan kaihomielistä väreilyä, jonka Saapassissin lausahdus ”Robotti heittää saapasta pitemmälle kuin ihminen, mutta ihminen tekee sen koko sielullaan”, saa kumpuamaan Saapasnaisen rinnasta?

 

Jack Brel tulkitsee Amsterdamiaan väkevästi. Saapasnainen haluaisi koskettaa kaikkia maailman saappaanheittäjiä Mari Rantasilan kauniin pehmeällä äänellä, välillä kipeästi, mutta hyväksyen.

 

One Comment

  1. Posted 13.12.2009 at 15:56 | Permalink

    On hienoa, että Saapasnainen ja Mari esteettisesti kauniilla tavalla muistuttavat meitä maailman ainoasta pysyvästä asiasta.