Maajoukkue kutsuu

Kaikkeen sitä on kai varauduttava tässä elämässä. Niin kuin nyt sellaiseen, että minä, korpimetsien tyttö, Pasas-Veikon nuorimmainen tyär, tulen kutsutuksi edustamaan Suomea – koko Suomen kansaa – maajoukkueeseen, maailman parhaimpien nuorten heittäjien rinnalle. Minä, hollin matkaa kuudennellakymmenennellä käyvä, hädintuskin kolmekymmentä metriä heittävä marjanpoimija?

 

 

No, historiaahan tässä tehdään. Koskaan aiemmin ei ole Suomen saappaanheittomaajoukkueessa ollut näin iäkästä heittäjää mukana. Saapasnainenhan kävisi ikänsä puolesta vaikka äidiksi muille joukkueen heittäjille. Ja tuloskin tulee jäämään historiaan. Saapasnaisen tulos maajoukkueessa tulee täydellä varmuudella olemaan heikompi kuin Suomen maajoukkueheittäjän heikoin tulos tähän saakka (33,55). Mutta ei se mitään :-D Kyllä Saapasnainen, Veikon enkeli, tekee taatusti parhaansa, ja toivoo Veikon ja Aunen seuraavan pilven reunalta, miten tytär hoitaa tuonkin homman.

 

 

Ei kyllä tullut mieleenkään Ruotsin reissua suunniteltaessa, että siihen voisi sisältyä tällainenkin tehtävä. Saapasnainenhan oli lähdössä vain kokeilemaan parantaa omaa N50-ennätystään – jos sattuisi taas hulluntuuri kohilleen – ja osallistumaan kansainväliseen saappaanheittoon. Mutta jos maajoukkuetehtävä kutsuu, niin mikäpäs siinä. Tehtävä on tehtävä. Veikko velvoittaa enkeliään. Toivotaan, ettei tulos hirveän montaa metriä jäisi tuosta 33,55:stä.

 

 Jos Eskilstunan MM-kisat kerran herättävät kiinnostusta ja materiaali mestariheittäjistä on kysyttyä, tässä olisi kahden mestariheittäjän heittonäytteet:

Maailmanennätysmies Antti Ruusuvirta, Kivijärven Kivekkäät

 

 

Ja tämän vuoden SM-pronssimitalisti, Maailman rankingin kakkosmies Ari Lepistö, Vieskan Virsu

 

Ketkä istuu piiloissaan?

Saapasnainen odottaa Eskilstunan MM-kisoja innostuneesti – pari vuottahan tässä on mennyt, ettei ole ollut mahdollisuuksia osallistua saappaanheiton MM-kekkereihin.

Kesälomakin on juuri alkanut, ja tänään oli mahdollisuus harjoittaa aika harvinaislaatuista toimintaa eli käydä saappaanheittoharjoituksissa. Hmm, lupaavasti meni :-)

Tällä erää Saapasnainen ei viitsi omin sanoin kommentoida tätä hetkeä tämän enempää. Antaa Hectorin laulaa.

 

No okei. Pari sanaa kuitenkin. Joojoojoojoojoo, päättää Hector osuvan sanoituksensa. No, hyväntahtoiseksi hölmöksi joojoonaiseksi Saapasnaisesta ei ole. Ei nyt eikä koskaan. Sen sijaan laajasydämistä ja avarakatseista talkootyötä Saapasnainen olisi valmis tekemään.

Mutta ketkä istuu piiloissaan? Heitä on paljon. Liian paljon.

Vihreitä omenia. Ja suurin niistä…

Ei. Ei tämä ole painajaisunta. Vaikka Saapasnainen kuinka nipistelisi itseään toivoen heräävänsä viisaampaan todellisuuteen, niin ei tapahdu. Kyllä todellisuus on tässä ja nyt. Olkoonkin vaikka kuinka hölmöä ja käsittämätöntä. Enkä puhu lentopallosta, vaan saappaanheitosta.

Suomen saappaanheittoliiton touhu on mennyt niin kummalliseksi rivisaappaanheittäjän näkökulmasta, että ihan Saapasnainenkin tässä mykistyy. No toki Saapasnainen on muutaman kerran asioita kommentoinut, mutta kun mitään järkiintulemisen merkkejä ei Suomen Saappaanheittoliitossa ole ilmennyt, alkaa tuntua jo, että pitäkää tunkkinne. Voipahan tuo olla niinnii, että siihen pyrkivätkin – epätoivotun materiaalin eliminoimiseen keinoja kaihtamatta :-| Vain samanmieliset sallitaan, eli tyrannikuria kiltisti tottelevat?

No, eilenillalla lentopallon suomenmestaruus ainakin ratkaistiin ihan urheilullisin perustein, pelaamalla lentopalloa (tapaus Oivasen Saapasnainen pystyy sulattamaan sivuseikkana). Ensin Saapasnaista tietenkin vähän aikaa harmitti, kun pässilauma tuli ja vei karkit tiikerilauman nenän edestä, mutta nopeasti tuo p-fiilis lauhtui. Olisihan se ollut jo ihan liikaa voittaa suomenmestaruus kaksi kertaa peräkkäin, kun vasta pari vuotta sitten noustiin mestaruusliigaan.

Kivat muistot jäi VaLePa-fanien kohtaamisesta pääsiäisenä Kokkolan yössä. Yhdessä tanssittiin ja vedettiin karaokea. Saapasnainen armaan puolisonsa kanssa veti VaLePa-faneille tietysti Kun kuuntelen Tomppaa: ”…kun kuuntelen Tomppaa, kun Rumpunen lyö, ja Leppälä komppaa. Tassu Tiikerin raapaisee, oujee.”

Niin pyyhkiytyi nopeasti häviön karvas kalkki. Näinhän se menee monellakin elämän alueella. Joskus sitä tapellaan hampaat irvessä kynnet terävinä, niin että karvat pöllyää…

Ja hetken päästä halaillaan lutuisasti, hyvässä sovussa, samaa ilmaa hengittäen. Pisimmälle vietynä sulaudutaan yhteen, samaa unta nähden…

Niin, kyllä se suurin on rakkaus. Onnekkaita ne, jotka saavat kokea monenlaista rakkautta. Omien vanhempien, sisarusten, puolison, lasten, ystävien, työkavereiden, harrastuskavereiden, sielunkumppanien… Rakastaa monia ja monenlaista, maistaa eri rakkauden lajeja. Saapasnaisen mielestä yksi kauneimmista rakkauden muistomerkeistä on varsin tuore veistossuihkulähde Suutelevat opiskelijat Tarton raatihuoneentorilla. Kuvanveistäjänä Mati Karmin.

Veistoksella on oma tarinansa kahdesta rakastuneesta opiskelijasta, jotka päätyivät nauraen ja suudellen raatihuoneen edustalle. Siellä pari seisoo edelleenkin tarinaansa kertoen, ohikulkijoiden sydämiä rakkaudelle avaten.

Tällaisena hetkenä, kun tappio on koettu ja toinen oma rakas laji (saappaanheitto) tuntuu menevän kadotuksen kitaan, lempeä mieli tulevaan nousee hetken epätietoisuuden jälkeen. Lempeyttä eivät ehkä ansaitse ne, jotka tuhoavat, vaan ne, jotka toimivat rehellisesti, viisaasti ja rakentavasti.

Kaunis musiikki ja runous. Mikä avaisi tietä rakkaudelle paremmin? Ainakaan 60-luvun lapselle.

Ja sitten kun kiihkeä nuoruus on kypsynyt vanhemmuudeksi, rakkaus syventynyt huliviliveikkosesta ja hepsankeikasta aikuiseksi mieheksi ja naiseksi, voivat he kuitenkin heittäytyä aika ajoin intohimon hetkeen haukkaamaan palan kiellettyä hedelmää…

Parisuhdeterapeutti Saapasnainen suosittelee pitkässä parisuhteessa eläviä kanssasisariaan ja –veljiään tiedustelemaan silloin tällöin – tai jopa päivittäin – yksinkertaisella tokaisulla armaaltaan: ”Kuis sun on?”. Ei rakkaudentunnustuksen tarvitse olla arkipäivässä tuota kummempi.

”Ja jollei ole tää tuo suuri rakkaus, niin vihreitä omenia…”

Huh, sarvikuonoja? Täälläkö?

Saapasnainen on kuullut joskus sanonnan, että Suomi olisi sarvikuonojen maa. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Olisikohan näissä viimeviikkojen Saappaanheittoliiton päätöksissä ja niiden tekotavassa jotakin sellaista, joka avaisi tuotakin lausepartta?

Nojoo, sitäkin Saapasnainen on pähkinyt, että missähän Suomen Saappaanheittoliiton hallituksen kokouspöytäkirja 14.12.2013 pidetystä kokouksesta mahtaa luurata? Kiinnostaisi nähdä kokouksen sisältöä, kulkua, ja ketkä olivat tekemässä tuota historiallista päätöstä erota IBTAsta. Minkähänlaisen tietämyksen perusteella itse kukin muodosti mielipiteensä, oliko kokous ihan aikuisten oikeasti yksimielinen?

No, kun ei tarkempaa tietoa ole, ehkä voi leikitellä vaikkapa ajatuksella, että vanha hallitus halusi tehdä viime metreillään jotakin sellaista, mistä se muistetaan. Tai ainakin jotkut siellä istuneet. Eikä sen väliä, vaikka tanner tömisee ja aitaa kaatuu…

Onneksi kautensa juuri aloittaneessa uudessa hallituksessa on mukana myös saapastouhuissa pitkään toimineita, kokeneita henkilöitä. Ettei hakattaisi päätä seinään kerta toisensa jälkeen. Toivotaan, että myös vähemmän saapaskokemusta omaavilta löytyy viisautta, malttia ja harkintaa, niin saapaskansan ei tarvitsisi ihmetellä äkkipikaisia ja tempoilevia päätöksiä. Toivottavasti uusi hallitus oikeasti toteuttaa tätä periaatetta, jonka sekä vanhassa että uudessa hallituksessa toimiva henkilö on ilmoille lausunut: ”Suomen liitto ei halua toimia mielivaltaisesti tai olla mukana mielivaltaisesti toimivassa organisaatiossa.” Kukin voi itse arvioida, miten hyvin tuo toteutui viime vuonna.

Kun vanha hallitus – vielä sen turvin, että piteli vallan kahvasta viimeisiä päiviään – teki päätöksen erota IBTAsta, ihan yhtä hyvin kautensa nyt aloittanut uusi hallitus voi tehdä päätöksen liittyä takaisin IBTAan. Toivotaan, että asia on heti ensimmäisen kokouksen asialistalla, ja liittyminen takaisin tapahtuu sutjakkaasti. Niin voisi saappaanheiton yksi lukumääräisesti suurimmista heittäjäsuvuistakin olla edelleen mukana myös Suomen Saappaanheittoliiton kisoissa ja touhuissa.

Uusi vuosi alkaa hauskasti, ennustaakohan samanlaista meininkiä koko vuodeksi: Korson Kaiun 18.1.2014 järjestämiksi ilmoitetuissa Siltamäen talviheitoissa kisasaappaiksi ilmoitetaan Isäntä- ja Siili-saappaat.  Kisat ovat siis Suomen Saappaanheittoliiton päätösten vastaiset, mutta IBTAn mukaiset.  Tilanne on mielenkiintoinen. Onko se tulkittava sekä Korson Kaiun kisatoimihenkilön että Suomen Saappaanheittoliiton sihteerin ja hallituksen jäsenen Eija Isakssonin kannanotoksi Suomen Saappaanheittoliiton tuoreisiin ”yksimielisiin” päätöksiin? Eivätkö Suomen Saappaanheittoliiton päätökset olleetkaan sellaisia, että niitä kannattaa noudattaa? Vai onko tässä nähtävissä peräti jotakin mielivaltaista :-D

Äkkijyrkkä päätös, että Isäntä olisi ainoa hyväksyttävä heittoväline tänä vuonna, on hämmentävä. Mm. siitä syystä, ettei lapsille sopivaa Isäntä-kokoa ole edes olemassa. Tuskin kukaan vielä edes omistaa Isäntä-saapasta, saatikka olisi voinut sillä harjoitella – Siilillä sitä vastoin useimmat heittäjät pystyvät heittämään tottuneesti vaikka unissaan. Veitsellä leikaten, kuin pikaistuksissaan toteutetut jyrkkyys ja ehdottomuus kavahduttavat. Parempi olisi uudistaa lajia viisaasti, lajia eteenpäin vievästi ja heittäjiä palvelevalla tavalla.

Kisasaappaista Saapasnainen on sitä mieltä, että ilman muuta paras ratkaisu olisi, että ainakin vuosi 2014 olisi ns. siirtymävuosi, jolloin vanha Siili olisi uuden saappaan rinnalla virallinen heittosaapas ja tarjolla kaikissa kisoissa. Tuskin on siitä kiinni, etteikö Siiliä, myös naisten kokoa, olisi sen verran vielä eri paikoissa jäljellä, etteikö harjoittelu ja kilpailu lainkaan onnistuisi. Omalle rakkaalle kilpakumppanilleni Merja A:lle, joka klubilla kipuili harjoitussaappaan puutetta, ilmoitan täten, että minulla on pari ylimääräistä vasemman jalan mustaa Siiliä – ilman muuta lahjoitan sinulle yhden, jos tarvitset :-) Käyttämäni oikean jalan Siilit alkavat olla kohta finaalissa, mutta uskon, että pärjään niillä keposesti vielä vuoden tai parikin, koska harjoittelen niin vähän :-D

Ja kyllähän me vähänkään pidempään saapastouhuissa mukana olleet muistamme niitä aikoja, kun samassa kisassa oli 3-4 erimerkkistä heittosaapasta. Eikä siitä ole edes niin hirveän kauan: vielä vuonna 2008 hyväksyttyjä heittovälineitä olivat Sulman, Siili ja Kontio (kansainvälisissä kilpailuissa ainoastaan Siili). Vuonna 2007 hyväksyttyjä heittovälineitä oli jopa neljää eri merkkiä: Sulman, Siili, Kuru ja Kontio. Vuosina 2004, 2005 ja 2006 hyväksyttyjä heittovälineitä olivat Sulman, Kuru ja Kontio. Eikä se mitään niiiiin ihmeellistä ollut, etteikö vuonna 2014 voisi virallisina heittosaappaina olla esim. kahta eri merkkiä samassa kisassa, eihän? Vasta vuodesta 2009 alkaen Siili tuli ainoaksi hyväksytyksi välineeksi. Olisikohan niin, että tuona vuonna tai myöhemmin saappaanheittoon mukaan tulleiden on vaikea tottua ajatukseen useammasta heittovälineestä?

Joku taisi oudoksua myös sitä, että arvokisajärjestäjänä olisi joku muu kuin saappaanheittäjäseura. Ei tarvitse mennä kuin vajaa kaksi kuukautta taaksepäin, kun Mutalan Riento järjesti saappaanheiton SM-hallikisat, vaikkei kyseisestä seurasta ole ollut kisoissa yhtään ainutta saappaanheittäjää noin viiteen vuoteen, eikä sitäkään aiemmin kuin muutama satunnainen harrastekokeilija. Siitä huolimatta järjestivät kisat ihan hyvin, kiitos heille! Eikä MM- ja SM-kisat lukuisia kertoja järjestäneestä Kinnulan Kimmoistakaan ole vuosien saatossa montaa saappaanheittäjää ollut, mutta ikimuistoisen hienoja kisoja on seura järjestänyt.

Saapasnainen odottelee mielenkiinnolla, mitä tämä vuosi tuokaan tullessansa, ja toivottaa viisaita päätöksiä alkaneelle vuodelle!

Joensuusta Kalajoelle

Huh huikeita SM-hallikisoja Joensuussa! Tulostaso aivan huippua ja muutenkin yleiskuva kisoista hyvä. Ennätyksiä tehtiin hurja määrä: kahdeksan hallimaailmanennätystä, lisäksi yksi suomen- ja yksi ruotsinennätys.

Hallimaailmanennätykset Joensuun SM-hallikoissa 9.11.2013:

Naiset yleinen Sari Kieloaho Rautavaaran Isku 45,70
N35 Sari Kieloaho Rautavaaran Isku 45,70
N45 Pirjo Saukkonen Leppävirran Urheilijat 38,40
N50 Teija Rosenqvist Viitasaaren Viesti 30,29
M60 Tapani Kananen Urheiluseura Savon Saapas Ry 49,12
M65 Pentti Montonen Ristiinan Urheilijat 44,90
M80 Pentti Vänni Ikaalinen (ei seuraa) 28,23
M45-joukkue Keski-Uudenmaan Heittourheilijat (Harri Parviainen, Esa Ypyä, Jari Nuutinen) 144,47

Lisäksi suomenennätys: T16 Milla Koski-Vähälä Rannikon Skorpionit 37,31
Ja ruotsinennätys: N60 Valma Hämäläinen Stockholm (ei seuraa) 29,80

Henkilökohtaisia ennätyksiä tehtiin myös huikeat määrät. Saapasnainen laskeskeli, että miesten puolella olisi 27 henkilökohtaisen halliennätyksensä tehnyttä, ja naisten puolella 16. Lukuisat heittäjät tekivät, ulkokentät mukaan lukien, myös koko vuoden parhaan tuloksensa hallissa! Mm. Sari Kieloaho, joka valtasi vuoden viimeisessä kisassa rankingin kärkipaikan. Miettikää nyt – halliheitolla! Ei ole tainnut monena vuonna käydä niin, että hallitulos on piikkipaikalla.

Myös miesten yleinen sarja oli kovatasoinen ja jännittävä, kaikki kolme mitalistia – Pasi Kuusinen, Jari Myllykangas ja Jukka Saaranen – heittivät 33 sentin sisään tehden omat halliennätyksensä ja vieden kaikkien aikojen hallirankingin sijat 2, 3 ja 4. Hallimaailmanennätys jäi vajaan metrin päähän. Tässä Jukka Saarasen tyylinäyte: pronssiheitto 58,06.

 

Saapasnaisen suomenmestaruudet sekä henkilökohtaisessa ikäsarjassa että N45-joukkueessa tulivat ehkä liiankin vähäisellä ponnistelulla, mutta sitten isojysäys – hallimaailmanennätys N50-sarjassa – teetätti jo hieman enemmän töitä. Pidempikin heitto olisi ollut ihan realistinen ja suorastaan tarjottimella, mutta nyt ei vaan ollut niin ison kalan aika tärpätä. Eivätkä heitto-olosuhteetkaan täydellistä onnistumista suosineet. B-sektorin heittoalustan sijoitus ihmetytti montaa muutakin veteraaninaista. Miksi juuri kriittinen paikka, viimeinen vajaa metri heittoviivaan, oli sijoitettu liukkaalle alueelle, novotanin ulkopuolelle ja vinottain juoksuradan viivoihin ja ruohokentän reunaan nähden?

 

Liukastumisen ja kaatumisen pelko takaraivossa eivät kuitenkaan sentään estäneet ME-tuloksen syntymistä, eikä edes oman ikäsarjan palkintojen jaon ja yleisen sarjan kisaheittojen päällekkäisyys suistaneet Saapasnaista täysin raiteiltaan. Saapasnaisen ei auta muu kuin jatkaa edelleen harjoituksia – kaikenlaisiin kisaolosuhteisiin pitää ilmeisesti vain harjaantua :-)

Miesten puolella katosta roikkuneet verkot näyttivät haittaavan ainakin kärkitason heittäjiä. ”Kattoesteet” torppasivat useita tosi pitkiä heittoja, todennäköisesti muutamalla heittäjällä päivän pisin heitto pysähtyi verkkoon.

Saapasnaiselle palkinnot eivät yleensä ottaen ole koskaan merkanneet juuri mitään, mutta arvokisat – siis MM- ja SM-kisat – ovat asia erikseen. Niistä on ollut hienoa saada arvoisensa kunnon mitali. Ne ovat ainoita materiaalisia palkintoja, joita Saapasnainen oikeasti säilyttää hellyydellä ja arvostuksella. Nyt katkesi sekin nauha, mutta toivottavasti vain yksittäiseksi kerraksi. Joensuun SM-mitalien vaihtuminen ”palkitsemisasiaksi, joka hoidetaan toisella tavalla” taitaa jäädä historiaan ehkäpä harmillisten sattumusten summana.

 

 

No, joku tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, sanotaan. Pokaaleita Saapasnaisella on kodissaan toista sataa sisätiloissa, ja lisää löytyy varastosta. Arvokisamitaleita tuntuvat arvostavan muutkin – runsaasti samansuuntaisia kannanottoja kuultiin sekä kisapaikalla että sen jälkeisessä klubi-keskustelussa.

Keskustelupalstalla oli juttua myös sarjajaoista. Sarjoja on paljon, se on totta, mutta aika karulta kuulostaisi palata kymmenen vuoden sarjajakoihin. Esim. 50- ja 59-vuotiaan naisen välillä on jo melkoisen suuria fyysisiä muutoksia. Ja veteraanijoukkueen ikärajan hilaaminen viiteenkymmeneen karsisi ainakin naisten puolella joukkueita entisestään. Kävisiköhän niin, että N50-joukkueeseen siirryttäessä jäisi jäljelle enää yksi heittävä joukkue – Viitasaaren Viesti, kun Kiihtelysvaarakin on jo väläytellyt vetäytymisellä? N45-joukkueita sen sijaan on mahdollista saada kasaan lähivuosina useampiakin, kun nuo nuoremmat untuvikot harmaantuvat. Saapasnaisella on jo pelko p…ssä, kun Rautavaaran naiset ikääntyvät…

Joensuun kisoista jäi kuitenkin päällimmäisenä hyvä kuva. Kova tulostaso kruunasi kauden. Syystalvi on itse asiassa ihanteellinen aika hallikisoille – toivottavasti tästä tulee tapa. Kiva päättää kausi lämpimissä ja mukavissa halliolosuhteissa, kun heitto on vielä kuosissa ja on mahdollisuus vielä repäistä viimeisen kerran vaikka kärkitulos. Ja kokoontua isoihin kisoihin, isolla porukalla kisakauden päätteeksi.

Nyt sitten vain Kalajoesta haaveilemaan. Majoitusta kannattaa ruveta jo miettimään, sillä samana kesäkuun vk-loppuna Kalajoen hiekoilla järjestetään iso, valtakunnallinen Beachfutis-turnaus. Kovin totista porukkaa eivät nuo rantafutaajat tunnu olevan ainakaan viimevuotisten joukkueiden nimistä päätellen: FC Pikkanen Kamppi, FC Sirpa ja Kynä, FC Retunviuhkat, FC Hinkit jne. Huhhuh, minkähänlaista kisabiletystä ensi kesänä nähdäänkään :-D

Joensuun hallikisat

Hienoa matkata viikonloppuna Joensuun SM-hallikisoihin viiden vuoden takaiset muistot mielessä. Joensuun Areenalla Saapasnaisen varsinainen kilpailu-ura alkoi – heti kun pääsi ensimmäiseen ”oikeaan” veteraanisarjaan. Kisat järjestettiin helmikuun toisena päivänä 2008. Tulos 23,99 ei ollut kovin kummoinen – jäi selvästi vaatimattomammaksi kuin harjoitustulokset – mutta pronssia sillä saatiin. Ja ai että se tuntui makoisalta!

Tällä kertaa tahti saattaa olla toinen – Saapasnainenhan on ilmoittautunut yltiöpäisesti jopa naisten yleiseen sarjaan. Hullu mikä hullu – kokonaiset kaksi kilpailua takana tänä vuonna. Mutta kun niin harvoin pääsee halliin kisaamaan, silloin kannattaa kokeilla kaikki mahdollisuudet.

Kisafiilistä nostattaakseen Saapasnainen selaili videoarkistojaan, ja latasi YouTubeen muidenkin iloksi yhden aiemmin julkaisemattoman otoksen viiden vuoden takaisista hallikisoista Joensuun Areenasta. Tässäpä siis miesten yleisen sarjan kaksinkamppailua vuodelta 2008: Pasi Kuusisen viimeinen heitto ja vastausyritys Jari Nuutiselle, joka oli heittänyt kisan kärkeen tuloksella 56,35. Kuusinen kärkkyi kakkosena tuloksella 55,58. Huomatkaa, kuinka Nuutinen iloitsee vaatimattomaan tapaansa, kun saapas on vielä ilmassa :-D

 

Ja siihen vastauksena vielä Jari Nuutisen viimeinen heitto. Tulkoon nyt tässä samalla julkistetuksi totuus tästä videosta: heitto ei siis ole Jarin pisin, voittoheitto, vaan koko kilpailun viimeinen heitto, jonka pituus oli oikeasti 56,21. Jarin pisin, toisen kierroksen heitto kantoi 56,35. Se on muuten edelleen maailman kolmanneksi paras hallitulos.

 

 

Ja maailman toiseksi paras hallitulos, se on Pasi Kuusisella (56,83). Jännittävää katsoa, miten tällä kertaa Joensuussa käy – ketä nyt naurattaa ;-)

Maailmanennätys?

On se hienoa, että meillä on saappaanheittoperheessä tuollaisia miehiä kuin Silvolan Matti! Mies, joka hiljaksiin, taustalla pyörien järjestää ehkäpä tähän asti maailman isoimman saappaanheittotapahtuman. Kyseinen saappaanheittospektaakkeli oli osa Raahessa 18.5.2013 järjestettyä Koulujen Kompiaiset -kevätkarnevaalia. Kompiaiset olivat eräänlaiset liikunnan harrastemessut, joissa oli mukana kaikki Raahen peruskouluikäiset lapset ja nuoret. Siellä koululaisille esiteltiin erilaisia liikuntaharrastuksia ja -lajeja. Yhtenä lajina esillä oli saappaanheitto Rannikon Skorpionien Matti Silvolan organisoimana.

Tuloslistojen perusteella tuon päivän aikana saapasta heitti yhteensä 2015 heittäjää. Tulospalveluun heistä pystyttiin kirjaamaan 1966 heittäjää, sillä 49 heittäjän kohdalla tuloslistan kirjaus oli puutteellinen, esim. heittäjästä oli kirjattu vain etunimi tai “ope”. Lieköhän nuo 1966 tuloksiin kirjattua heittäjää kuitenkin maailmanennätys? Jos nollatuloksen heittäneet poistettaisiin, määrä vajenisi vain 90 heittäjällä. Vaikka Saapasnainen on ilman muuta sitä mieltä, että yrittäminen ja osallistuminen on tärkeintä, ei tulos. Eihän kymmenottelussakaan kilpailua mitätöidä, jos urheilija jää jossain lajissa ilman tulosta.

Toinen ihmemies, Honkosen Antti, on myös järjestänyt isoja massatapahtumia. Saapasnainen kaiveli Heittäjien klubilta Antin kirjoituksen, jossa tämä kertoi 13.5.2011 Hakunilan urheilupuistossa järjestetystä 6-tuntisesta ME-yrityksestä, jossa haettiin määrältään suurimman eli eri henkilöistä muodostuvan virallisen saappaanheittokilpailun ME-titteliä. Yritys tuotti Antin luonnehdinnan mukaan “vain” 172 eri heittäjää, mutta Honkonen julisti sen, suoraan Anttia siteeraten, yksipuolisesti lajinsa ME:ksi, koska kellään ei ollut silloin tiedossa suurempaa kisaa :-) Lopuksi Antti heitti haasteen: “Tästä alkakoon eri heittäjistä muodostuvan suurimman kisan seuraavan ME-tittelihaltijan haku!” Komiasti Matti kyllä tuohon haasteeseen vastasi!

P.S. Saapasnainen yritti ukkelinsa kanssa tuloksia näpytellessään tehdä parhaansa, jotta kaikki meille vieraatkin nimet olisivat osuneet tulospalvelussa oikeaan tyttö/poika -sarjaan. Pahoittelemme, jos virheitä jäi, ja otamme kaikki oikaisut kiitollisina vastaan. Esim. sellaiset etunimet kuin Sira, Eevi, Dak, Tek, Bad, Fouk, First, Siu ja Varvara olivat sieltä haasteellisimmasta päästä :-)

Haudalla

Istuin hämärässä alkoi hetki joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan.
Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: “Älä pelkää maailmaa.”
Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä.
Ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä…

Ystävän hauta. Pieni valkoinen risti, kukkia ja kynttilälyhty jykevän männyn juurella.

 

Muistoja lapsuudesta, nuoruudesta. Kesistä ja kesäöistä järvellä, rannalla, ulkona. Yhdessä tehtiin kaikenlaista, viisasta ja vähemmän. Puhuttiin henkeviä. Kokeiltiin, koettiin. Sitten tiet erkanivat.

Itku – onko se surua poismenosta, ikävää, pettymystä? Niin myöhäistä.

Paluumatkalla radiossa soi kappale kuin tähän hetkeen tehty.

Istun hämärässä, odotan vieläkin hetkeä joka ei lopu koskaan.
Saapuisi hiljaisuus, kertoisi minulle kuinka kaikki lopulta katoaa.
Näen valot taivaalla, ja juoksee selässä kylmiä väreitä.

Ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä.
Ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä.

Keihäsfinaalia odotellessa

Mitäs se Saapasnainen sanoikaan kahlitsevien uskomusten ylittämisestä ja muusta sen sellaisesta juuri ennen Pyhäjoen kisaa? Kutkuttava aihe jälleen, erityisesti näin Moskovan MM-kisojen aikaan. Saapasnainen on näitä pohdiskellut aiemminkin eri yhteyksissä, mm. jutussa Uskallatko? sekä koulutuksellista minäpystyvyyttä sivunneessa postauksessa. Saapasnainen oli muuten juuri eilen kuuntelemassa tuota samaista minäpystyvyysasiantuntijaa Jyväskylässä. Partanen oli taas huippuvedossa :-)

No, Saapasnaisen rationaalis-analyyttinen puoli oli siis lähes matemaatikon ottein etukäteen laskenut, että Pyhäjoelta olisi lupa odottaa optimaalisimmissakin olosuhteissa korkeintaan tulosta 29,50. Toisin kävi. Kahdestatoista heitosta jopa kaksi kolmesta lensi todellisuudessa tuota pidemmälle. Yleisessä sarjassa tulokseksi tuli 31,50 ja viisikymppisissä 30,12. Yhteensä 6 yli kolmenkympin heittoa. Miten se on mahdollista?

Heti kärkeen sanottakoon, että Saapasnainen ei missään tapauksessa – ei koskaan milloinkaan – ole sellainen salahikipinko-tyyppi, joka kouluajoilta on tuttu meille kaikille. Joka ennen koetta väittää, ettei ole lukenut yhtään, ja vetelee kuitenkin kymppejä. Ehei! Kyllä Saapasnaisen harjoittelu on ollut viimeisen vuoden aikana oikeasti vähäistä, ja paras harjoitusheitto tältä ajalta on ollut 30,12. Eikä kolmosella alkavia harjoitusheittoja viimeisen vuoden aikana ole ollut kuin kokonaista kolme kappaletta. Niinpä järkeilemällä ei olisi voinut odottaa kolmenkympin heittoja kilpailussa.

Pyhäjoen kisassa olosuhteet toki auttoivat – ne olivat oikein hyvät. Riittävän lämmin keli sekä Saapasnaiselle hyvin sopiva heittoalusta ja heittosaapas. Eikä tuulikaan juuri häirinnyt. Merkittävintä lienee kuitenkin ollut se henkinen puoli. Ehkä automatkalla tapahtunut keskittyminen ja musiikkifiilistely loivat osaltaan pohjaa sille, että itse kisassa Saapasnainen unohti olevansa vanhentunut, viisikymppinen. Unohti, että selkä oli kipeä. Unohti, että olkapää rutisi kuin kahvimylly. Unohti, että oli harjoitellut vähän ja kehnoin tuloksin. Kahlitsevat uskomukset katosivat mukavassa heittoporukassa, kun Heidi ja Tuija vielä nakkelivat samassa sarjassa Saapasnaisen kanssa reilusti päälle kolmekymppisiä.

 

 

Hienoa oli seistä palkintopallilla Heidin ja maailmanmestari Tuijan kanssa. Mieleen palasi myös Rauman World Cup 2010, kun Saapasnainen seisoi leuhkasti palkintopallilla kahden moninkertaisen maailmanmestarin Eevan ja Tuijan kanssa :-D

Kilpailutilanteeseen liittyy paljon uskomuksia, sanoo urheilupsykologi Satu Kaski. Toivotaan, että ne ovat Ruuskasen ja Pitkämäen kohdalla positiivisia, Moskovan MM-kisoissa hyvään suoritukseen siivittäviä. Kohtahan tuo nähdään. Jännittävää myös seurata, heittävätkö he mystisellä, ruoveteläisen Mika Aallon huippuyksilökeihäällä, jonka Aallon heittäjäkaveri Teemu Wirkkala lainasi Moskovaan. Keihäästä oli mielenkiintoinen tarina tämän päivän Keparissa ja Aamulehdessä. Aallon vuonna 2004 hankkima Nordic Champion –keihäs on hioutunut vuosien saatossa huippuyksilöksi, joka on helppo erottaa muista keihäistä mustaksi maalatun kärkensä ansiosta. Torstain keihäskarsinnassa tuota yksilöä käytti puolet finaaliin päässeistä: Pitkämäki, Tarabin, Zaitsev, Ruuskanen, Mätas ja Vesely. Tuttua saappaanheitossakin, että jokin saapasyksilö seuloutuu useimpien suosikiksi. Heitetäänköhän tänään maailmanmestariksi juuri tuolla keihäsyksilöllä?

 

Naisen logiikalla…

Saapasnainen kalkyloi, että Pyhäjoelta olisi lupa odottaa optimaalisimmissakin olosuhteissa ja onnistumisissa korkeintaan tulosta 29,50. No, kyllä sellaiseen tulokseen Saapasnainen olisi kutakuinkin tyytyväinen – onhan sentään kyseessä vasta kauden toiset kilpailut.

Kolmenkympin viivaa tietysti me kaikki ikänaiset metsästämme, se vasta täyttäisi unelmat, mutta siihen Saapasnainen tarvitsisi ihanteellisten olosuhteiden lisäksi hullun tuuria tai jotakin muuta ihmettä. Viimeisen vuoden aikana kun kolmenkympin viiva on harjoituksissakaan vain hädintuskin pölähtänyt pari kertaa. Harvoin, jos koskaan sitä pystyy kilpailutilanteessa vierailla saappailla saavuttamaan paremman tuloksen kuin harjoituksissa.

Hmm. Pitäisiköhän hieman vaikka meditoida, irtaantua omista harhaanjohtavista käsityksistä ja rajoittavista kalkylaatioista ja ylittää kahlitsevat uskomukset? No, katsotaanpa huomenna, mikä on tulos.

 

 

Saapasnainen on lomallaan enimmäkseen laiskotellut. Toisaalta hommannut välillä myös jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt koskaan aiemmin. Kuten esimerkiksi ryhtynyt autokauppiaaksi. Ihan hyvinhän tuokin luonnistui, ja vanha auto sai hyvän kodin. Ja taas sai Saapasnainen syyn palkita itseään ja hieman juhlia :-D

 

 

 

Sitä Saapasnainen on tässä naureskellut, että Saapasnaisen kanssa autokauppiailla tai muillakaan markkinamiehillä ei kyllä ole helppoa. Siis tällaisen asiakkaan kanssa, jonka ostopäätökset voivat perustua ihan mihin tahansa – useimmiten sellaisiin seikkoihin, joita markkinamiehet eivät voi kuvitellakaan eivätkä vaikuttaa niihin millään tavalla.

Niin kuin nyt tämä auton osto. Vanhan koslan myynnistä ei ollut kulunut vuorokauttakaan, kun uusi oli jo hankittu tilalle. Mutta se, mistä auto ostettiin, ei ollutkaan ihan yksioikoinen juttu. Haluttu automerkki, malli sekä suuri määrä sen ominaisuuksia oli toki etukäteen mietitty, mutta rajausten jälkeenkin vaihtoehtoja oli yllin kyllin. Ensin meinattiin Kuopioon tai Mikkeliin, sitten Kotkaan, ehkä Lahteenkin, mutta yhtäkkiä fiilis vetikin Saapasnaista toisaalle…

 

 

 

Niin tuli auto ostettua paikkakunnalta, joka ei ollut entuudestaan tuttu, mutta sisälsi paljon mielenkiintoisia piirteitä ja tutustumiskohteita – niin kulttuuris-historiallisia kuin maisemallisiakin, lentopalloa unohtamatta. Siinäpä on markkinamiehillä pähkinää purtavaksi, miten ohjailla naisen oikukkaalla logiikalla varustettua, kylmänviileästi laskelmoivaa, mutta tunteella loppusilaukset tekevää Saapasnaista :-P

Löpinät sikseen. Nyt vaan vielä lepoa ja mielenrauhaa ennen huomista Pyhäjoen kisaa.

 

 

7. päivä – Lepo by Osmo Rauhala 

 

I can’t help about the shape I’m in

I can’t sing, I ain’t pretty and my legs are thin

But don’t ask me what I think of you

I might not give the answer that you want me to

 

Now, when I talked to God I knew he’d understand

He said, “Sit by me and I’ll be your guiding hand

But don’t ask me what I think of you

I might not give the answer that you want me to”