Tyrvää palaa

Varmistaakseen pakotien punakaarti tuhosi Kokemäenjoen sillat. Kun se ei Vammalassa onnistunut, kauppala sytytettiin bensiinillä tulimereksi. Palo kesti kaksi päivää.

Pari kuukautta vaille 99 vuotta sitten vanha Satakunta oli Suomen väkivaltaisin kolkka. Ihminen ristiinnaulittiin ladon seinään, pappi naulattiin saarnastuoliin kielestään, poliiseja tapettiin ja survottiin jäihin, kartanoita ja isoja taloja tuikattiin tuleen, niskalaukauksia jaeltiin isännille, pösöinä pidettyjä kolkattiin ja työnnettiin Vammaskoskeen.

Myöhemmin historioitsijoilla on ollut hikinen työ selvittää, mitkä tarinat olivat tosia ja mitkä valkoisen sotapropagandan luomia silminnäkijäkertomuksia, jonka tehtävä oli perustella valkoisten omia kostotoimia, jotka tehtiin periaatteella: ammuttiin vähän kaikkea, mikä liikkui, mutta harvemmin todellisia pahantekijöitä, jotka olivat karussa.

Ihmisten käsittely oli puolin ja toisin julmaa. Taustalla oli pitkään kytenyt viha ja inho osattomien ja vallasväen välillä, joka räjähti liekkiin punavallan romahtaessa huhtikuussa1918, kun toiset kokivat, että heillä ei ole enää mitään menetettävää ja toisista tuntui, että heidän on aika kostaa.

Satakunnassa sodittiin vielä sen jälkeen, kun Tampere antautui 6. huhtikuuta vakokaartille ja Helsinki saksalaisille viikkoa myöhemmin.

Vammalan kohtalon päivänä 17. huhtikuuta punakaartilaiset hätistivät paikkakunnan vauraimman kauppiaan Frans Lehtosen ulos Vammalan pappilasta, jossa häntä oli pidetty vankina. Vanhempien mestarien kannustamana sisällissodan lapsisotilaan symboliksi iltapäivälehden erikoisnumeron kansikuvassa päätynyt 14-vuotias punakaartilainen Arvo Koivisto ampui Lehtosta takaapäin winchesterillä päähän ja työnsi hänet Vammaskoskeen. Pyssyssä oli aikalaisen Tyrvään Sanomien toimittajan mukaan dum-dum luoti, joka irroitti puolet Lehtosen päästä. Kauppiaasta jäi Vammaskosken sillalle vain hattu. Kun Lehtonen myöhemmin saatiin ylös Liekovedestä, todettiin, että häntä oli ennen teloitusta pahoinpidelty.

Koivisto eteni punakaartilaisen urallaan Lahden Hennalan vankileirille asti, josta tyrvääläiset noutivat hänet kotiseudulleen. Paikallinen tuomioistuin luovutti Koiviston surmatun kauppiaan Frans Lehtosen Olavi-pojalle teloitettavaksi.

Lapsisotilas Koivisto, tosin sen ajan käsityksen mukaan työmiehen iässä, oli Tyrvään punakaartin jäsen ja Suodenniemen verisen punapäällikön Väinö Koiviston veljenpoika. Arvon veli Nestori kuoli tautiin Lahden vankileirillä. Neljä varmaa murhaa tehnyt ja 16 Ahlströmin työntekijän murhan järjestelemisestä epäilty Väinö Koivisto onnistui karkaamaan Hämeenlinnan vankileiriltä ja kiinni jäämisen jälkeen kahdeksan vuoden vankilatuomion kärsittyään hän eli pitkähkön elämän ja kuoli 80 vuotiaana.

Vammalan kohtalon päivänä Väinö Koivisto toimi Karkun rintamalla punapäällikkönä.

Kauppias Lehtosen murhapäivänä 17. huhtikuuta Tyrvään seudulla tapahtui sotilaallinen ratkaisu, kun Karkun kirkkoaidan takaa ja kuularuiskulla kirkontornista Karkkua puolustanut punaisten rintama tykkitulessa romahti ja pakeni kohti Vammalaa. Kummallekin puolen aitaa jäi sievoinen määrä kaatuneita. Uimataidottomimmat pakenijat hukkuivat teiden yli tulvivaan Rautaveteen, jonka tulvan punaiset olivat joidenkin tietojen mukaan panneet itse liikkeelle valkoisten etenemisen hidastamiseksi.

Vammalan asemalle punaiset tuhosivat joitakin junia ja vaunuja, mutta jättivät aseman ja kauppalan itäpuolen ehjäksi, koska se oli Nälkälänmäki, köyhien asuinalue. Vain pappila itärannalta tuikattiin tuleen ja sen jälkeen vetäydyttiin Vammaskosken yli länsirannalle. Punaiset asettivat Vammalan kirkon torneihin kaksi konekivääriä, jotka nakuttivat jonkin aikaa. He yrittivät myös räjäyttää siltaa, siinä juuri onnistumatta, vain yksi miina räjähti, toinen jäi suutariksi.

Koitti Vammalan kohtalonpäivän ilta. Siirtäkäämme puheenvuoro itärannalle saapuneelle nimettömälle valkokaartilaiselle, jonka kuvaus tuoreeltaan 24. huhtikuuta 1918 ilmestyneessä Länsi-Savo –lehdessä vaikuttaa yksityiskohtaisen tarkalta:

”Ilta alkoi hämärtää. Väkevinä kohisivat Vammaskosken keväiset vaahtopäät kuohut laulaen vapautuksen voimakasta säveltä… Mutta kellon ollessa hieman yli puoli kymmenen nähtiin mustan savupatsaan kohoavan pimenevää taivasta vasten. Pian kohoaa toinen, kolmas ja neljäs, niin että noin kymmenen tienoissa koko seutu on kamalana tulimerenä, jonka keskellä kohisi ja ryskyi syytäen kipinöitä ja kekäleitä kilometrien päähän Kiikkaan päin.

Puhalsi kohtalalainen itätuuli. Yhtä aikaa oli kymmeniä taloja tulessa. ”

Paloa seurannut Aamulehden erikoiskirjeenvaihtaja kertoi ”kauppalan näyttäneen yhdeltä ainoalta tulimereltä.”

Tyrvään Sanomissa nimimerkki Maiju antoi raportin tulen keskeltä:

”Pommit räiskyvät. Kotini palaa. Vammala palaa. Prusi, Tuomarin ja Nordlingin talot leimuavat pimeän illan kaameissa liekeissä. ”

Seuraavana päivänä palosta raportoinut valkokaartilainen tarkasteli edessään avautuvaa näkyä:

”Aseman puolelta Vammaskoskea on poltettu vain rovastin pappila ja Lehtosen sivukauppa. Puhelinpylväät on rekien ja rattaiden kanssa laitettu barrikaadeiksi. Komea kauppala on raunioina. Tuossa on osuuskauppa sorakasana. Tuolla lääkärin uusi rakennus tuhkana. Tuolla Kansallispankin kaksikerroksinen talo. Kymmenittäin yksityistaloja. Kunnantalokin on palanut ja Tuomarin asunto, jossa oli vanha arvokas kihlakunnan arkisto.

Tuomiston talo on tuhkana. Navetan paikalla näkyy palaneita lehmien raatoja, 23 lehmää on poltettu kytkettyinä kiinni navettaan, samoin tallissa kaksi hevosta. Kaikkiaan palaneita taloja on ainakin 50.

Tätä kirjoitettaessa roihuavat tulipalot Punkalaitumella päin, luultavasti Illossa, osoittaen tietä mitä punaryssät pakenevat.”

Myös Maiju kiinnitti huomiota eläinten kohtaloon huhtikuun 19. päivän aamuna:

”Lehmät, hevoset, lampaat, siat ja kaikki elävät olivat yhtenä luumöhkäleenä kytkyihinsä paikalle palaneet.”

Paetessaan Kauvatsalta punakaarti tuhosi Karhiniemen lossin. Nykyään paikalla on silta.

Vammalan vielä kytiessä huhtikuun 19. päivänä tulipaloja roihahteli lähellä Kiikoisissa ja Kauvatsalla valkokaartin puhdistaessa pikkupitäjiä punaisista. Kiikoisissa paloi viisi taloa.

Räjähdykset ja savupatsaat etenivät Porin radan vartta päivän kuluessa. Porista tiedotettiin, että viimeinen punikkijuna oli lähtenyt kaupungista aamulla kello 10. Siinä matkustivat ylipäällikkö Hannes Uksila ja räjähdysmestarit, jotka viime hetkellä sytyttivät aseman tuleen. Samana päivänä roihusi Harjavallan asema, sitten poltettiin Peipohjan, Kokemäen, Kyttälän ja Kauvatsan rautatieasemat. Kolme rautatiesiltaa räjäytettiin, joista isoin oli Pahakosken silta.

Huhtikuun 19. päivän iltaan mennessä valkoiset ilmoittivat puhdistaneensa punaisista Porin ja Tampereen välisen ratavarren Kiikkaa lukuunottamatta, jota punakaarti vielä piti halussaan. Seuraavana päivänä uutiset kertoivat punaisten poistuneen myös Kiikasta räjäytettyään takanaan sillat, muun muassa rautatien ylittävän. Kiikka jäi punaisilta ehjäksi ja asemakin säilyi.

Miksi vanha Satakunta päätyi tulimereksi ja miten tarina jatkui?

Jatkan itsenäisyytemme alkumetreistä myös seuraavassa blogissa, koska mielestäni moni asia on pohdiskelun arvoinen.

P.S. Esitän kiitoksen Tyrvääläinen sukua harrastamassa –blogin kirjoittajalle Anne Metsäpurolle, joka on tutkinut Tyrvään seudun henkilöhistorioita ja kertonut arvokasta tietoa myös tässä blogissa esiintyvistä henkilöistä Arvo ja Nestor Koivistosta sekä Frans Lehtosesta. Henkilöhistorian syventämiseksi suosittelen kyseisiä blogeja ja kaikkea muutakin Metsäpuron tuotantoa.

Lähteinä olen käyttänyt vuonna 1918 ilmestyneitä sanomalehtiä sekä SSHY:n arkistoa.

 

Anne Metsäpuron kommentti Tyrvää palaa -kirjoitukseen:

Seuraavanlaisen arvokkaan palautteen sain Anne Metsäpurolta sähköpostitse, koska syystä tai toisesta blogini kommentointitoiminta ei toiminut. Merkittävin Annen huomio koskee Väinö ja Arvo Koiviston sukulaisuussuhdetta, jota ei ollut, vaikka Koivistot olivat lähtöisin samalta paikkakunnalta eli Suodenneniemeltä. Pahoittelen tulkintavirhettäni kirkonarkistoja kiihkolla tutkiessani. Virhe johtui samasta pitäjästä ja samannimisestä isästä. Onneksi on Anne Metsäpuro, sukulaistyttö, joka on paras tuntemani asiantuntija, mitä tulee vanhan Satakunnan sukuihin. Seuraavassa Annen palaute:

“Moikka,

Yritin kirjoittaa kommenttia blogiisi, mutta se ei onnistu.

Palautteeni liittyy Tyrvää Palaa tekstiin sivulla:
http://bootthrowing.net/blog/isokojar/2017/02/20/tyrvaa-palaa

Palaute jota yritin kirjoittaa on:
Hei,
Väinö Koivisto ja Arvo Koivisto eivät olleet sukua.
Juha Väinö Koivisto syntyi 12.1.1896 Suodeniemen Sävillä. Se käy ilmi mm. papintodistuksesta. Ja Suodenniemen seurakunnan rippikirjoista 1892-1901
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=16789&pnum=344
Hänen vanhempansa olivat David (Taavetti) Iisakinpoika Koivisto s. 3.2.1862 Lavia Aluskylä ja Amalia Antintytär Mäkelä s. 20.9.1864 Kankaanpää. Davidin isä oli Isak Malakias Matinpoika s. 17.1.1828 Lavia k. 13.8.1882 Lavia Aluskylä.

Arvon vanhemmat ovat Vihtori iisakinpoika Koivisto s. 8.3.1860 Suodenniemi ja Karolina Josefina Miinantytär Leppänen s. 20.5.1864 Kiikoinen.  Vihtorin isä oli Isak Immanuel Heikinpoika s. 22.8.1838 Suodenniemi.
Taavetin ja Vihtorin isännimi on sama, mutta kyseessä on kuitenkin eri henkilöt. Sukunimistä ei sukulaisuutta voi päätellä.

Kauppias Lehtonen haettiin käsittääkseni keskellä yötä kotoa. Lienevät olleet viemässä Vanhaan Pappilaan, jossa oli muitakin vankeja. Mitä lienee tapahtunut kun sillalla jo päätyivät tappamaan kauppiaan.

Kiitos vain itsellesi mielenkiintoisesta blogista!
t. Anne”

Pahoittelen, että kommentointitoiminto ei toistaiseksi toimi. Yritämme hakea asiaan ratkaisua. Kommentoida voitte joko facebookissa tai lähettämällä minulle sähköpostia (jari.isokorpi(at)kauniskaari.fi).

Post a Comment

Your email is never shared.