Tappelijan kehto

“Jag var ett barn, när han drog bort,

sen fridens dag var slut, 

Dock minns jag än hans stolta gång,

jag minns den var minut, 

Hans hatt, hans plym, den bruna hyn 

Och skuggan från hans ögonbryn: 

Nej, aldrig går det ur min syn, 

Hur härlig han såg ut.”

J.L. Runeberg: Soldatgossen

Johan Ludvig Runeberg runossaan Sotilaspoika tarjoaa elämyksellisen ajankuvan siitä, millaisia tunteita Porin kuninkaallisen rykmentin sotilas 1800-luvun kylän raitilla kävellessään herätti ja miltä hän aikalaisten silmin näytti. Vapaasti käännettynä: ”Olin lapsi kun hän lähti, kun rauhan aika päättyi. Muistan hänen ylpeän käyntinsä. Muistan joka yksityiskohdan: hänen hattunsa, hänen sulkansa, hänen ruskettuneen ihonsa ja varjot hänen silmäkulmiensa alla. Mielestäni ei koskaan unohdu, miten upealta hän näytti.”

Porin rykmentti oli vanhan ajan Ruotsin armeijan valio-osasto, sen yksiköistä ammattitaitoisin ja paras. Rykmentti otti mies miestä vastaan taistelemalla suurvalta-ajan jälkeisen Ruotsin ainoat merkittävät voitot, lähes aina ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan: Koljonvirta ja Parkumäki Kustaan sodassa ja Lapua Suomen sodassa ovat niistä tunnetuimpia. Rykmentin tavaramerkki oli suora pistinhyökkäys vihollista päin. Rykmentin miesten pistimet olivat 70-senttisiä, kun vastustajan rotanhännät olivat 30-senttisiä. Myös rykmentin miehet olivat satakuntalaisella tavalla isoja. Kuka väittää, että koolla ei ole merkitystä siinä tapauksessa, että koko on varustettu mitä rautaisimmalla itseluottamuksella?

Rykmentin miesten ympärillä liikkui kansan rakastamia tarinoita, joita uuvuttavien marssien, nälän, tappelujen ja kulkutautien karaisemat sotasankarit mielellään itse kertoivat. He olivat suosittuja vieraita totien äärellä niin pappiloissa kuin majataloissa. Heidän pelottomuuttaan, sisukkuuttaan ja neuvokasta tappelutaitoaan sekä kertojanlahjojaan ihailtiin. Rykmentin sotilas kultanappeineen ja nauhoineen oli kuin nykypäivän räppäri, tarunhohtoinen hahmo, johon haluttiin samaistua ja joka läsnäolollaan ei voinut olla kohottamatta satakuntalaisen muutenkin korkeaa itsetuntoa, olipa hän piika, pappi, isäntä tai renki.

Kolme sotaa käynyt Porin kuninkaallisen rykmentin sotilas Juha Palmi syntyi 21.4.1759 Kauvatsan Yttilän kylässä, jonka ohi Kauvatsajoki virtaa. Myös Palmin isä ja isoisä olivat sotilaita.

Jo hieman varhemmilta ajoilta lienee peräisin tuttu sanonta: Piru oot, jos oot Porista ja koko perkele, jos Kokemäeltä!

Arvelen sen liittyvän Porin Rykmentin Kokemäen komppaniaan, jonka riveissä Palmi-sukunimen perustaja Johan Palm eli Palmin Juha, taisteli. Tosin Palmin liittyessä komppaniaan vuonna 1788 sen nimi oli jo muutettu Toisen majurin komppaniaksi. Rykmentin historiaan jäävät suuret taistelut, Porrassalmet ja Lapuat, olivat vasta edessä. Välittömään historian kulkuun ne voitot eivät vaikuttaneet mitenkään, mutta sitä suurempi niiden vaikutus saattoi olla myöhempään historiaan ja nykyisten suomalaisten omakuvaan.

Ilman rykmentin tappelutarinoita ei paljon myöhemmin olisi syntynyt Runebergin Vänrikki Stoolia, eikä myöskään Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta, joka oli demokraatin vastaveto aatelisupseerien merkitystä suorittavan portaan kustannuksella ylikorostavalle Runebergille. Ilman näitä kahta teosta suomalaisten omakuva ja historia saattaisivat olla toisenlaiset tai sitten nämä nerokkaat kirjailijat olisivat keksineet tilalle jotain samankaltaista muuta.

Palmin Juha, jota myös Juhaniksi saatettiin poikana kutsua, oli ammattitappelija historian hämärään katoavassa sukupolvien jatkumossa. Kauvatsan Yttilässä, Porran, Kouhin ja Mikolan talojen muodostamassa ruodussa sotilaan ammatti periytyi isältä pojalle ja tältä pojanpojalle tavalla, jonka Runeberg runossaan Sotilaspoika kertoo. Sitä lauluahan me lapsena lauloimme kansakoulussa.

Johannes-nimen saaneen pojan tulevasta sotilasurasta keskusteltiin luultavasti jo kastajaisissa, jotka pidettiin huhtikuussa 1759 Yttilässä Mikolan talossa. Johanneksen isä oli yttiläläinen ruotusotilas Tuomo Ytterberg ja kummeina murahteli kaksi sotakarhua, nuorehko komppanian furiiri Johan Philip Lydeen ja lievikoskelainen Tuomon aseveli, knihti Sigfrid Hilman.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä sotajermut toiveikkaina juttelivat, kun nuoren miehen kehtoa keinuttivat. Mahtoiko Lydeen kehaista, että siinä on ihan isänsä näköinen tappelijanalku, vain arvet enää puuttuvat. Lahjoittiko Hilman pojalle kummilahjaksi ja tulevaksi leikkikaluksi käytöstä poistamansa pistimen?

Tulevan ruotusotilaan äiti Vappu piteli papin kastaessa sylissään lasta mutta pojan isoisä Yrjö Ytterberg kastajaisista puuttui. Hän oli kaatunut pikku-ryssän aikaan vuonna 1741 Helsingissä torjuessaan Kokemäen komppanian riveissä venäläisten rynnäkköä Suomeen.

Post a Comment

Your email is never shared.