Tappelu verissä

“On Kaakkimaa yksi kappeli,

jossa Lepistö ja Palmi tappeli.

Ja Kaakin Manta nauraa luritti.

Kun Lepistö Palmia kuritti.

 

Kaakkimaassa korven keskellä

sillä Kaakin Pransun leskellä,

siälä on se Nestori Viitamaa,

joka riirat ja torat aikaansaa.”

 

Pikkupojasta lähtien olen hillinnyt hurjaa luontoani ja osallistunut tappeluihin vain siinä tapauksessa, että on ollut pakko. Olen arvellut, että kunniakas ja arvostettu tappelemisen taito säilyy vähäiselläkin lajiharjoittelulla, mikäli on lahjoja. Määräävin luonteenpiirteeni on todennäköisesti laiskuus, joka kohdistuu monenmoista rellestämistä kohtaan. Ehkä minussa äitini suvun pihkalalaisena piirteenä kytee jotenkin naivi lapsen usko, että elämä olisi mukavampaa, jos ei lainkaan rähjättäisi ja tapeltaisi. Etupäässä yritän hurmata lähimmäisiäni heitä vuolaasti kehumalla ja ystävällisellä katseellani. Mitä päällekäyvempi ja sillä tavoin itsestään epävarmempi ihminen, sitä enemmän häntä yritän kannustaa ja kehua.  Oikein tiukoissa paikoissa viljelen huumoria. Tiedän, että monilta verisiltä yhteenotoilta välttyy kun käyttää luovuutta, eikä hermostu. Mutta myönnän kyllä, että synkkä palmilainen tappelijan geeni on minulla verissä.

Häveten tunnustan, että paljon olen hässäköihin joutunut siihen nähden, miten kovasti olen niitä koittanut välttää. Tappeluista ja kärhämistä ei minunkaan elämänurallani ole ollut puutetta; niistä monenmoista tarinaa, totta ja keksittyä, olen kuullut maailmalla liikkuvan. Sama vika oli minua sata vuotta vanhemmalla isotaatallani Palmin Nestorilla (syntyi 1856), jonka tappelusta Lepistön Hermannin kanssa Mäenpään Santra sai aiheen pilkkalauluun.

Viitamaan poika Nestori, sukunimeltään Palmi, oli tunnetusti pahapäinen, varsinkin kännipäissään, ja hänen kunnioitettavasta asenteestaan kertoo se, että hän oikeaa jalkaansa ontuvana harmaapartana haastoi tappeluun 14 vuotta nuoremman naapurinsa Lepistön Hermannin melko varmasti aavistaen lopputuloksen. Mutta eihän tappelussa voitto ole tärkeintä, vaan se, että patoutunut vitutus tulee hetkeksi kertaryminällä hoidettua.

Palmia kannusti ratkomaan naapurikiistaa tappelun keinoin todennäköisesti se, että hän oli taidostaan saanut nuoruudessaan hyvää palautetta.  Saattoi Nestori olla jonkinmoinen tähtitappelijakin samalla tavoin kuin myöhemmin hänen poikansa Selmi (syntyi 1894), joka erään tavallista rajumman tappelun jälkeen tuomiota välttääkseen lähti Amerikkaan ja värväytyi Yhdysvaltojen armeijaan. Silloin käynnissä oli ensimmäinen maailmansota (1914 – 1918) ja laajaa tappelutannerta oli nuorelle riuskalle miehelle sopivasti tarjolla. Saattoi olla niinkin, että tulevan voittajapuolen sotajoukkoihin eksyminen pelasti Selmin hengen. Jos hän olisi pysynyt Suomessa, hänellä rettelöijän maineen vuoksi olisi ollut suuri riski tulla tapetuksi hävityn kapinan aikaan (1918) silloin, kun valkoiset punaisia oikein urakalla ampuivat.

Huonompi tuuri kävi Palmin naapurinpojalle Kaakin Selmille (syntynyt 1900). Antautumisen jälkeen hän kuoli vankileirillä Riihimäellä. Äitini eno, Kauvatsan punakaartiin kuulunut Piilisen Svante (syntynyt 1895), ammuttiin 23. 5. 1918 kirkkoaitaa vasten Huittisissa. Pahaa hänen ei tiedetä tehneen, mutta asiakirjojen mukaan eivät viiden kauvatsalaisen teloitetun teot ampujia näytä edes kiinnostaneen. Svante oli yli kaksimetrinen, päätään muita pitempi.

Palmin Jari, Palmin Nestorin tyttären pojanpoika,
taustalla Atlannin aaltoja.

Post a Comment

Your email is never shared.