Psykologista sotaa

Torpparit olivat taitavia hirsirakentajia. Tämä isäni suvun vaiheisiin liittyvä ja välillä omistajaa vaihtanut kiikoslainen torppa on rakennettu 1870-luvulla ja se on edelleen käytössä.

Kultakauden taiteilijan Akseli Gallen-Kallelan setä kiikkalainen 31-vuotias nimismies Philemon Gallén joutui torpparikapinassa syntipukiksi ilman omaa syytään yrittäessään tunnontarkasti hoitaa virkaansa.

Viikko edellisessä blogissa kerrotun torppariperheen epäonnistuneen häädön jälkeen Gallén puki virkapuvun päälleen ja ratsasti Kuorsunmaahan toimeenpanemaan kruununvoudin hänelle määräämää tehtävää. Nimismiehen asia, kuten myöhemmin osoittautui, oli torpparien etujen mukainen, eikä liittynyt edellisen viikon tapahtumiin. Torpparit eivät tahtoneet Gallénin jaloa tarkoitusta uskoa.

Viikon aikana saavutettu voitto Ruotsilan valkotukista oli levinnyt polkuja pitkin torpasta torppaan laajalla alueella. Samalla liikkui tietoa, että Ruotsilan isännät olivat uhanneet tulla lähiaikoina isolla joukolla ja kruununmiesten avustuksella häätää kaikki Kuorsunmaan torpparit kostoksi apteekkarin kärsimästä tappiosta.

On uskottavaa, että kaikenlaisia uhkauksia on esitetty huudoksi menneessä nokituksessa apteekkari Johan Jacob Wirzénin joukkojen joutuessa pakenemaan sekasorrossa kapinaan nousseesta Kuorsunmaasta. Se on eri asia, että kaikkien torpparien irtisanomiseen Wirzéneillä tuskin oli varaa. Se olisi merkinnyt suunnilleen samaa kuin nykypäivänä keskeisten osaajien irtisanominen työpaikalta. Kartanon menestys ja olemassa olo riippui tuohon aikaan vahvasti torppareista, jotka huonosti motivoituneinakin olivat maatalousalalla korvaamattomia ammattilaisia.

Kohtalaisen täyspäisinä torpparit kuitenkin tiesivät, että kartanon omistajien, vaikka kuinka vääriksi koettujen oikeuksien vastustaminen ei voi jäädä seurauksetta. Mitä muotoja yhteenotto saisikin, se jatkuisi. Viikon aikana torpparit olivat organisoineet pyssyillä ja seipäillä aseistautuneen satojen mettämaalaisten joukon, joka oli suunnitelmallisesti valmistautunut taistelemaan valkotukkien häätöyrityksiä vastaan torppa torpalta ennen kaikkea psykologisen sodankäynnin keinoin, vaikka käsitettä psykologinen sodankäynti ei siihen aikaan tunnettu suomen eikä ruotsin kielessä.  Tehokkaan taistelusuunnitelman laatimiseen ja viestimiseen paikallinen murre riitti hyvin ja siksi torpparit pystyivät pitämään henkisesti aloitteen käsissään.

Kun Philemon Gallén tiistaina 20.9.1836 nousi hevosensa selkään, mukana seurasivat Wirzénin veljekset, siltavouti Heikki Enegren, lautamies Antti Setälä ja seitsemän muuta miestä. Tuon kokoinen joukko aseistautuneena voi olla hyvinkin tehokas. Lähtiessään Gallén tiesi edellisviikon maanantain yhteenotosta. Hän luultavasti tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Hänen seurueensa oli paljolti sama kuin Kuorsunmaan tappeluun osallistunut. Nyt pitäisi mettämaalaisten kanssa tehdä yhteistyötä, vaikka näiden sieluissa tulilanka paloi. Ilmeisesti Gallénilla ei ollut vara valita seuruettaan vaan oli otettava ne miehet, jotka mukaan lähtivät ja joilla kaikilla oli hieman erilaiset intressit syvällä korvessa valvottavanaan.  Mutta minkäs teet. Senaatin maaherralle antama tehtävä, jonka maaherra Lars Gabriel von Haartman välitti kruununvouti Gustaf Hästeskolle ja jonka tämä delegoi Gallénille, oli käsky, jota kruunun virkamiehen oli toteltava. Satoi tai ukkosti, Kuorsunmaassa oli toteutettava torppien tarkastus.

Gallénin seurueen matkan teki raskaaksi se, että mettämaahan siirtyessään he olivat alusta asti torpparien armoilla. Tiet olivat huonoja ja välillä piti käyttää polkuja sekä ylittää vesistöjä. He joutuivat turvautumaan mettämaalaisten apuun. Taukoja pidettiin torpissa ja eräässä oli ulosmittauskin suoritettava verorästien takia. Metsäseudun kuohunnan huomioiden voi arvata, että porukan vastaanotto ei torpissa ollut satakuntalaisen vieraanvarainen, vaan pikemmin kohteliaan kopea.

Väsyneet ratsunsa nimismiehen joukko jätti matkalle. Kiikosjärvi ylitettiin veneillä. Sen jälkeen matkaa jatkettiin Järvenpään uudistilalta lainatuilla hevosilla. Yön seurue vietti Mäkipään torpassa. Aamulla porukka eteni Uuden ja Vanhan Majamaan ohitse syvemmälle korpeen. Joukko suuntasi kohti Eerolan torppaa.

Matkaa valvoivat kymmenet silmäparit, joiden omistajien hahmot vain välillä häivähtivät puiden lomasta. Metsässä oli suoritettu hälytys. Gallénin lähestyessä Eerolaa heidän edellään ja ohitseen juoksi kymmeniä pyssyillä ja seipäillä aseistettuja miehiä. Nämä kehottivat joukkoa kääntymään ja palaamaan kotiin, kun vielä olivat terveitä. Vanhan Majamaan kohdalla joku oli maininnut, että Eerolaan ei kannata mennä, koska se, mitä siellä haluatte tehdäkin, estetään.

Eerolan piha oli täynnä kookkaita aseistettuja miehiä ja heidän määränsä lisääntyi koko ajan. Gallén luki pihassa maaherran kirjeen, sitten suomensi sen, selvittäen, minkä takia hän oli tullut. Hän käski lautamiehen ja siltavoudin mitata torpan rakennukset ulkoa ja meni itse sisään.

Kun mittaajat kyselivät, onko talossa sylen mittaa, heille vastattiin, että sellaista ei löydy, mutta muun mittaisia seipäitä, pitempiä ja lyhempiä, löytyy kyllä.

Joku lisäsi, että “torpan rakennukset saa kyllä mitata ulkoa, mutta jos menette sisään, niin näette, miten napit kohta helisevät”.

Sisällä isäntä Antti Eerola ilmoitti nimismiehelle, että tietyillä vierailla ei ole Kuorsunmaahan asiaa, koska maaherra on sanonut, että jos Ruotsilan väki tulee tänne, heidät saa ajaa pois harmailla seipäillä.

Gallén kehotti isäntää käskemään ylimääräiset vieraat talosta pois. Eerola sanoi, että en käske, koska en ole ketään paikalle kutsunutkaan.

Joku joukosta huusi, että ”me olemme seitsemästä pitäjästä ja sen nimismies voi kirjoittaa papereihinsa”.

Gallén yritti selittää sisällä tungeksivalle joukolle, että kyseessä ei ole häätö vaan pelkästään katselmus. Hän varoitti seuraamuksista, joita väen huono käytös saattaisi aiheuttaa.

Torpparit ilmoittivat, että heillä ei ole mitään nimismiestä vastaan, joka on kruunun edustaja, mutta Ruotsilan valkotukilla ei ole tänne mitään asiaa.

Eräs kuitenkin varoitti, että jos Gallén ei heti poistu Kuorsunmaasta, hän lähtee hakattuna useampaan palaseen.

Gallén tiedusteli, olisiko mahdollisesti jossakin muussa torpassa vähemmän väkeä.

Torppari Juho Heikkilä vastasi:

- Luultavasti on yhtä ahrasta!

Torppari Antti Eerola pyysi ja sai Gallénilta kirjallisen todistuksen käynnin syistä, jotta hän voisi sitä myöhemmin käyttää tapahtuman viranomaiskäsittelyssä. Hän ilmoitti, ettei usko, että kyse on pelkästä katselmuksesta.

Tunnelma torpassa ja sen ympäristössä oli niin painostava, että nimismies päätti keskeyttää toimituksen ja poistua paikalta.

Matkalla Kiikkaan nimismiehen joukko sai tiedon, että Majamaan ja Mäkipään välillä sillat oli hajotettu. Seurue päätti kulkea toista kautta ja yöpyi Mäkipään sijasta Salon torpassa. Seurueeseen kuuluva lautamies Antti Setälä oli viikkoa aikaisemmin omin silmin havainnut, että Salon isäntä oli yksi miehistä, joka höyhensi varstalla Ruotsilan isäntää. Yön joukko nukkui levottomasti vihollismaassa ja palasi melko unettomin silmin Kiikkaan.

Ruotsilan herrojen kunnia ja kruunun arvovalta ei tietysti sallinut, että asia jätettäisiin tähän. Gallén raportoi tapahtuneen kruununvouti Hästeskolle ja maaherra von Haartmanille. Hän arvioi joukon Eerolan pihassa koostuneen sadoista henkilöistä ja luetteli niiden 35 miehen nimet, jotka hän tunnisti. Hän pyysi, että asiassa ryhdyttäisiin tarmokkaisiin toimiin.

Jännite kapinaan nousseiden mettämaalaisten ja rintamaiden valtaeliitin välillä toisen epäonnistuneen Kuorsunmaan retken jälkeen vain kiristyi. Seuraavassa blogissa kerron, miten tapahtumat etenivät.

Itsenäistymisen jälkeen taloiksi muuttuneet torpat alkoivat kukoistaa. Nämä Isonkorven ruusut on istutettu joko 1920- tai -30-luvuilla.

Post a Comment

Your email is never shared.