Paremmassa maailmassa

Maailman vanhin paikkakunta on Raamatun mukaan Loimaa ja toiseksi vanhin Thaimaa (vapaasti muistellen ”Alussa Jumala Loimaan ja sitten Thaimaan”, vai oliko se toisin päin?). Joka tapauksessa Thaimaa luonnoltaan muistuttaa mainitun teoksen kuvailemaa Paratiisia (ja elämänsykkeeltään synteineen menneiden aikojen Pariisia).

Kokkosen terassilla. Alla syntinen kaupunki ja meri.

Elääksemme, eikö vaellukseemme pidä sisältyä runsaasti monipuolisia syntejä, sellaisia, jotka tuottavat aisteille iloa? Miksi muuten haluaisimme elää? Jos syntejä on liian vähän, ne voivat yksipuolisuudellaan tehdä elämästä kuolettavan tylsää. Kun syntejä on riittävästi, ei ihminen ehdi harjoittaa mitään niistä tuhoavassa määrin, vaikka hän lopulta paheellisena vanhuksena johonkin syntiin kuukahtaa, kuten me kaikki.

Synnit tasapainottavat toisiaan. Paratiisissa kaikkien aikojen elämäntapakonsulttien hysteerisesti varoittamia syntejä oli tarjolla yllin kyllin; sitten Luoja tuli katumapäälle ja ilmoitti, että jokainen synti on hiellä ansaittava.

Rikastuakseen papit keksivät panna synnit verolle, koska huomasivat, että syntejä saattoi keksiä loputtomiin, salavuoteudesta juopotteluun, ja ihmiset sopivasti uhkailtuna maksoivat niistä mielellään sakkoa ja istahtivat häpeäpenkkiin. Suurta julkisuutta saaneen synnin jälkeen köyhimmälläkin oli jotain mitä muistella ja hymy huulilla ylpeillä.

Nykyisin synneillään ansaitsevat hyvin tuotteistettua propagandaa levittävät lääkärit, jotka perustelevat omaa ahneuttaan sillä, että syntisten hoito tulee yhteiskunnalle tolkuttoman kalliiksi, unohtaen kehaista, että onneksi nuo rahat päätyvät lähes lyhentymättä turvaan heidän yhtiöidensä veroparatiisitileille.

Sitä mukaa kun ihmiset yrittävät kuuliaisina karsia syntejään, lääkärit keksivät syntien listalle moninkertaisen määrän uusia muistamatta mainita, että henkisesti ja fyysisesti terve onnellinen ihminen elää vapaana vaistoaan kuunnellen ja valintoja tehden oman geneettisen erikoislaatunsa mukaan.

Sissit Tyynessämeressä. Vesi on kirkasta ja lämmintä kuin kylpyammeessa ja horisontin takaa vyöryvät mahtavat aallot antavat tehokasta hierontaa. Niihin on sekoittunut terveellistä merisuolaa.

Tätä kirjoittaessani tunnen äkillisen omantunnon pistoksen, koska huomaan harjoittavani nykyisistä kuolemansynneistä vaarallisinta, istumista, joka lääkärien mukaan tappaa, vaikka voisin terveellisesti astella Pattayan rantakatua raikkaassa merituulessa viemärien löyhkässä vihreistä tupakanlehdistä käärittyä sikaria poltellen; tämä on sitä runoilijan itsetuhoista elämää; mutta mennään asiaan.

Pattayalla tapaa varsin syntistä porukkaa, muun muassa suomalaisia saappaanheittäjiä, jotka viettävät talvea elämästä nautiskellen. Eräs heistä on lukijoidemme hyvin tuntema Esa Kokkonen.

Komea residenssi, jossa Esa vaimoineen asustaa, sijaitsee Tyynenmeren rannan tuntumassa. Terassilta aukeaa näkymä yli elämää kuhisevan vehreän kaupunkiparatiisin merelle. Esa yrittää viettää kaikkien ohjesääntöjen mukaista elämää. Aamuisin hän suorittaa kahden tunnin lenkin hiostavilla rantakaduilla, tekee voimisteluharjoituksia ja syö sen jälkeen vaimonsa laittaman terveellisen aamiaisen, josta ei kuituja puutu. Sanomattakin on selvää, että hän menee illalla ajoissa nukkumaan. Tupakkaa hän ei polta, mutta ottaa olutta ja votkaa ihan Saapassissin tahtiin hyvässä seurassa. Esan suuri pahe on thaimaalainen Tom Yam keitto.

Suomeen palattuaan Esa maksaa synneistään kovan hinnan. Suomi luottaa eläkeläisiinsä ja heidän loputtoman korkeaan työpanokseensa ja niissä talkoissa Esa vastaa useampaakin miestä niin kuin maaseudulla kasvaneen ja maailmalle onneaan etsimään lähteneen miehen kuuluu. Hän saneeraa asuntoja toisessa työpaikassa ja tekee korkeatasoisia sisustuksia toisessa. Lisäksi hän huolehtii Kansainvälisen saappaanheittoliitto IBTAn taloudesta ja hoitaa liiton yhteistyösuhteita moneen maahan. Tulevaisuus näyttää siltä, että liitto tarvitsee hänen palveluaan entistä kipeämmin, sillä jonkun on tehtävä liitossa töitä.

Urho Kekkoseksi epäilty mies, Sissi ja Kokkonen baarissa.

Esan naapurina asuu Kekkosen näköinen mies. Hän on syntyisin Pielavedeltä, Lepikon torpan lähistöltä. Kiistämme Veljen eokon liikkeelle laskeman huhun, jonka mukaan Urho Kekkonen eläisi Thaimaassa nimensä muuttaneena, koska hän lavasti dementiansa ja kuolemansa, kun hän ei ikämiehenä halunnut johtaa niin suurta maata kuin Suomi ja Neuvostoliitto yhdessä, vaikka naapurin johtajat sellaista hänelle ehdottivat.

Jotain samaa Esan naapurissa ja Kekkosessa on, mikä viittaa yhteiseen pielaveteläiseen geeniperimään. Katsokaa miehen terävää, älyllistä katsetta ja hänen komeaa kekkoslaista nenäänsä. Samaa ilmiötä esiintyi omalla kotiseudullani. Isoisäni Matti oli tunnettu naistenmies, hauskanpitäjä ja humorististen tarinoiden kertoja. Jos en paljoa häneltä perinyt, niin on minulla Matin nenä. Samanlainen nenä on lähiseudulla monella muullakin. He ovat usein keskivartaloltaan melko täyteläisiä ja yllättävän moni ansaitsee elantonsa tarinoita kertomalla. Yhdennäköisyydestä seudullamme liikkui aikanaan erityyppisiä huhuja, mutta mitään geneettistä yhteyttä isokorpilaisten nenien välillä ei pystytty todistamaan.

Kekkosen näköisen miehen, Osmon, maailmaa kiertävät saappaanheittäjät tuntevat innokkaana saapasmatkaajana. Hän on sen rakennusfirman omistaja, jossa Esakin muilta kiireiltä ehtiessään tekee töitä. Hän on myös, paljastettakoon se tässä, saappaanheiton salainen tukija, joka ei halua tehdä siitä isompaa numeroa. Osmo on viettänyt Pattayalla Jongtien tienoilla 35 talvea peräkkäin.

Maalaispoika naiskauneuden keskellä. Osmon vaimo Mila, kansainvälisesti palkittu venäjänkielinen runoilijatar, ja Esan saapasmatkoilta tuttu vaimo Raili.

Osmossa ja Kekkosessa on ainakin yksi yhteinen luonteenpiirre, sinnikkyys. Yli 70 ikävuodestaan piittaamatta Osmo ei ole harkinnut jäädä eläkkeelle. Isoisäni Matti kuoli työnsä ääreen. Lääkäreitä hän sukumme kaikkien miesten tavoin kammosi. Kun sitten yksi mouhijärveläinen lääkäri, johon Matti hieman luotti, sai Matille kerrotuksi, että hän sairastaa keuhkosyöpää, joka tappaa pian, Matti lähti prahtin ajoon, kuten talvella 1958 joka aamu. Hänellä oli tuottoisa urakka. Monen entisen punavangin tavoin Matti arvosti varakkaan miehen mainetta. Parin – kolmen viikon päästä, eräänä aamuna tammikuussa, hän ei enää hengittänyt. Metsästä kuusen alta löytyi Matin salainen voimanlähde, joka auttoi häntä tekemään raskasta metsätyötä viimeiseen hengenvetoon saakka. Se oli iso pontikkakanisteri.

Sikari on kääritty isoista, vihreistä tupakanlehdistä.

Post a Comment

Your email is never shared.