Se liitelee aatosten yllä

Keskellä Jarmo Vuolanen.

Kiitos kaikille saapastovereille vuodesta 2012. Ei muuta kun kohti uusia seikkailuja. Unelmat Döbelnin MM-kisoista, Kinnulan SM-kisoista ja valkoisista saappaista ovat niin jännittäviä, että vaikka maailmaa hämmentävänä sissinä olen tanssinut saappaan kanssa jo 40 vuotta ja välillä irrottanut, niin ei mieleen tule lopettaa. Yleensä hommasta saa tarpeekseen lyhyemmässä ajassa. Ei saappaanheitosta.

Omalle motivaatiolleni kuluvana vuonna Jarmo Vuolasen kilpakumppanuudella oli iso merkitys. Itse asiassa emme me toisiamme ole tainneet julkisesti kiittääkään, vaikka olemme säännöllisesti kisailleet pitkään ja toisinaan melko tiukasti. Olemme kyllä satoja kertoja yksityisesti kiitelleet, kohteliaasta kätelleet ja halatakin tainneet. Tänä vuonna kättelimme monta kertaa ja tuo ikuinen kisailu muistoineen kannusti minut heittoihin, joihin muuten tuskin olisin innostunut.  Vielä kerran, kuin vanhojen aikojen kunniaksi, seisoimme Äänisen rannalla MM-pallilla rinnakkain, koska nykyisin tällaisilla aikojen koettelemilla veteraaneillakin on oma sarjansa. Hieman minua jo hävetti, koska en minä enää niin iso tähti ole, että ihan mitaleilla ja pokaaleilla palkita pitäisi ja maammelauluja laulaa. Tuoppi riittäisi.

Ensi kerran tapasimme Kerkkoon SM-kilpailuissa lauantaina syyskuun 12. päivä vuonna 1989. Kisa oli saappaanheiton SM-tasolla meille kummallekin ensimmäinen ja rinnallamme oli 70 erilaisen urheilutaustan omaavaa jättiläistä, joista useimmilla lihakset pullistelivat enemmän kuin meillä. Paikallinen lehti kirjoitti kisan jälkeen, että ”melko pienikokoinen Jari Isokorpi voitti”.  Painoin 87 kiloa, mitätöntä siihen nähden, kun kaverit keskimäärin rinnalla olivat samaa kaliiberia kuin kehonrakennuksen Pohjoismainen mestari Markku ”Make” Leppänen tai voimanoston raskaansarjan erikoismiehet Prinkkala ja Perttula. Iso oli myös kiekkojätti Myllykangas. Siihen aikaan voittoa tavoitteli monenlaista moukarimiestä ja kuulajättiä. Suurin kaikista taisi olla painonnostaja ja voimamieskisailija Kari Korpi, möykyn kannon maailmanennätysmies. Laillani Vuolanen, kymmenottelun nuorten suomenmestari, lukeutui varmasti yleisön silmissä niihin pienikokoisiin, me emme juhlineet massalla, mutta olimme melko vikkeliä.

Ensiurani lajin huipulla ei kestänyt pitkään. Oitis kentällä saappaanheiton suomenmestareihin lukeutuva Markku Leppänen ilmoitti, että kehonrakennusta ja muuta voimaurheilua Keravalla harjoittava  Maken talli järjestää seuraavana päivänä saappaanheittokisan, jossa mestarista on mahdollisuus  saada revanssi, tervetuloa sinne! Markun silmistä näin, että hän tosissaan halusi revanssin.

Keravan hiekalla voittoon liidätti Vuolanen. Omaa itsetuntoani hiveli, että toiseksi pisimmälle heittäneenä onnistuin pitämään voimamiehet takana. Vuolasten ja kaltaistemme tulo oli osaltaan käynnistämässä saappaanheitossa vauhtiheiton valtakautta, joka jatkuu edelleen.  Jäykän saappaan kuviteltiin palauttavan voimakorosteisen heiton takaisin kunniaan, mutta kävi päinvastoin: vauhtiheittäjistä tuli entistä ylivoimaisempia. Voi olla niinkin, että heittourheilussa välineellä ei taida kovin paljon heittäjien järjestykseen olla väliä silloin, kun he muistavat harjoitella. Toisaalta vauhdin käyttö vasta vaatiikin voimaa, ehkä hieman enemmän ja monipuolisempaa kuin pelkällä painonnostolla ja bodauksella on mahdollista saada. Mutta sekä voiman kasvattamisessa että harjoittelun nautittavuudessa kuminen väline on ylivoimainen. Se on hauska; se motivoi ja aktivoi lihaksia monin verroin enemmän kuin jäykkä ja se kiinnostaa enemmän harrastajia kuin hankalasti heitettävä ”löysä” tai vaikeasti tartuttava ”jäykkä” yksilö.

Mutta palataan vielä saappaanheitolle paljon julkisuutta tuoneeseen heittäjään nimeltä Markku Leppänen.  Hieman ennen talven tuloa hän soitti ja kutsui Keravan kentällä heitettävään kisaan. Lehdistö oli kutsuttu paikalle. Vettä  vihmoi, tuuli vinkui, oli pirun kylmä. Make verrytteli osallistumalla moukarikisaan.  Sellaiset rapeat 60 metriä mötikkä lensi. Sitten tartuttiin saappaaseen. Heitin ensimmäisellä johtoon ja matkan varrella paransin. Olin likomärkä ja kohmeessa mutta  kärjessä vielä, kun olin viimeiseni heittänyt.  Maken vuoro tuli  lopuksi. Hän keskittyi huolellisesti. Sitten pani saappaan sivuun, riisui paidan pois ja hyvin ruskettuneena lihakset pullistellen jatkoi keskittymistä. Sitten pari pyörähdystä ja Kontio liiteli puoli metriä tuloksestani ohi. Seuraavana päivänä Keravan lehdessä luki, että kylän oma poika Markku Leppänen voitti, vaikka vastassa oli todella iso kaveri, väkivahva Jari Isokorpi.

Seuraavana keväänä soitin Markulle ja kutsuin hänet Riihimäelle Ronttosten avauskilpailuun, 24-tuntiseen saapasmaratoniin. Palkinnot olivat todella arvokkaat ja hienot. Markku tuli, kuten myös naisten suomenmestari Soili Mustajoki. Arvelen, että Make  siinä vaiheessa ei enää tosissaan uskonut voittavansa, mahtoiko halutakaan, mutta esiintyminen yleisön edessä oli hänelle hauskaa showta, josta hän nautti täysin rinnoin.

Sen jälkeen kun Markku Leppänen poistui saapaskentiltä, hän kunnostautui Valentin Konosen valmentajana. Yhteistyö johti kävelyn maailmanmestaruuteen.  Markku oli älykäs ja monipuolinen urheilija. Hän oli aikanaan Richy Bruchin ohella  eräs heistä, joka rinta pystyssä ja hyvin perustein ilmoitti olevansa maailman paras saappaanheittäjä ja  hänestä näki, että hän oli  siitä ylpeä.

2 Comments

  1. eijai
    Posted 01.01.2013 at 12:02:07 | Permalink

    Allekirjoitan joka sanan Jampasta. Siinä on kaveri, jota arvostan varmasti kaikista eniten teistä saapasmiehistä :) Huumoriakin riittää, vaikka jäi Petroskoissa sinulle Jari kakkoseksi (kyllä se taisi pikkasen korventaa, mutta Jamppa kantoi asian kuin MIES)…. kuvasta, no, siinä toinen todiste, että huumoria riittää: Jamppa pokkaa N45-kultaa seurakaveri Ulvin sijasta….

  2. Posted 01.01.2013 at 18:15:51 | Permalink

    Jamppa valikoitui tuohon tarinaan ehkä myös siksi, että hän on lähes ainoa, joka Ronttosille tärkeän perustamisvuoden 1989 kilpakumppaneista on enää jäljellä. Tällaiset pitkät urheilijaurat nousevat varmasti esiin, kun saappaanheiton historiaa aikanaan kirjoitetaan.

Post a Comment

Your email is never shared.