Hissun-Kissun

”Muistatkos Matti, kun kirkkoaidan takaa suolasimme lahtarikomppanian”, kysyi Hissun-Kissun isoisältäni, kun he ottivat pappoina Palmin pöydän ääressä kuppia.

Hissun-Kissun oli mies, joka voi kaikin puolin hyvin; hän sai jälkeläisiä ja oli ravittu, vaikka häntä ei virallisesti ollut vuosikymmeniin olemassa.

Se kirkkoaita, jota Hissun-Kissun kaihoisana muisteli ja joka ohjasi punapäällikkö Virtasen ja Matti Isonkorven elämät uusille poluille, sijaitsi ehkä Tampereen Kalevankaalla, jossa kotimaisia ja ruotsalaisia sotureita kaatui kirkkoaidan eteen lumiselle pellolle isoihin kasoihin.

Valkoinen Suomi keskitti Tamperetta vastaan armeijansa päävoiman; komppanioita tuli Kalevankankaalle mustanaan ja muutaman päivän päästä valkonauhaisia hyppi  kirkkoaidan yli. Siinä vaiheessa sodittiin hautakivistä. Punainen Suomi kutistui kivi kiveltä ja risti ristiltä. Kun Tamperetta suojannut Kalevankangas murtui,  Hissun-Kissun järkevänä ehdotti: ”Eikös Matti lähretä?”

Hissun-Kissun lähti ja Matti jäi. Niin kaverusten tiet erosivat.

Matin sotaseikkailu vei Lahteen Hennalan vankileirille. Siellä ravinto oli yksipuolista mutta onneksi ihmisten seurana oli rottia. Suomalaiset keksivät sen, minkä ranskalaiset olivat tienneet ainakin 150 vuotta:  rotat, nyljettyinä ja graavattuina, jopa ilman suolaa, ovat varsin herkullisia.

Ei aikaakaan, kun Poussan isäntä tuli noutamaan taksvärkkimiehensä Matin vankileiriltä pois. Matti saapui kotiin hevoskyydillä.

Sodassa kaatuneiden, teloitettujen ja vankileirillä nälkään ja tauteihin kuolleiden punaisten lisäksi Kiikassa kirjoitettiin asiakirjoihin kolmentoista punaisen nimen perään merkintä: kadonnut. Kaksitoista heistä julistettiin kuolleiksi. Yksi oli hieman hankalampi tapaus.

Hissun-Kissun oli sodan melskeissä kadonnut. Hänestä ei kuultu, eikä nähty jälkeäkään. Mutta säännöllisesti, joskus vuosittain, hän sai jälkikasvua.

Huhuttiin, että Hissun-Kissun lymyilee korvessa, jossakin Kaakkimaan kulmilla. Mitään todistetta siitä ei saatu. Palmilla tiedettiin enemmän. Kieltolakiaikana Isonkorvenmaa tunnettiin vapauden saarekkeena: laki ei ulottunut sinne saakka. Hissun-Kissun istui välillä Palmin pakarissa, pöydän ääressä, sillä hän oli perso korven veljien laadukkaalle tuotteelle.

Vaikka punapiireissä kansalaissotaa muisteltiin luokkasotana, talonsa puolesta sotineelle Matille se merkitsi enemmän vapaussotaa, joka päättyi onnellisesti.  Pian sodan jälkeen eduskunta hyväksyi  Lex-Haatajan ja torpparit saivat ostaa sukujensa raivaamat  tilat itselleen. Heistä tuli isäntiä, mikä punavoiton yhteydessä tuskin olisi ollut mahdollista.

Samaan aikaan Suomen metsäteollisuus nousi ja kansantulon kasvu suosi korven kansaa. Metsistä elävillä taloudellinen menestys oli jopa parempaa kuin viljelykseen satsaavilla rintamailla.

Vauraus syö suvuissa kapinamieltä. Parikymmentä vuotta myöhemmin Matin vanhin poika Ernesti soti Lapissa talvisodan ja kevyeen työhön mieltyneenä hän jäi välirauhan tultua rajavartijaksi suojelemaan Petsamossa kolttakansan vapautta. Mutta se on toinen sukutarina.

Hissun-Kissun jatkoi metsäsissin elämää ja hän pysyi kadonneena vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Henkiin jääneet punaiset oli tietysti heti kansalaissodan jälkeen armahdettu ja kansalaisluottamuskin palaili vähitellen: toki sotaan Neuvostoliittoa vastaan ei punaisiksi tiedettyjä hyväksytty, mikä varjeli monen hengen.

Lopulta, liekö ollut 1950-lukua, Hissun-Kissun päätti kokeilla tavallisen suomalaisen elämää. Hän ilmaantui kylille ja asettui asumaan siviilisaation pariin.

Sitten tapahtui pieni välikohtaus. Lievikoskella oli huutokauppa, jossa yhtenä innokkaana huutajana oli Hissun-Kissun, joidenkin arvelun mukaan huomattavassa humalassa. Eräs yleisön jäsen ahdasmielisimmästä päästä hälytti paikalla virkavallan.

Poliisit taluttivat Hissun-Kissun maijan takapenkille ja lähtivät viemään häntä putkaan. Ala-Jokimäen kaupan kohdalla poliiseille tuli kuitenkin suolaisen nälkä ja he päättivät pysähtyä ostoksille.

Kun he palasivat takaisin, Hissun-Kissun takapenkiltä oli kadonnut.

Miehestä ei kuultu vuosiin mitään. Elämänmeno korpiseudulla oli muuttunut ja muotivaatteetkin toiset, kun eräästä erämaaladosta löydettiin heinien alta luuranko, jonka arveltiin olevan Hissun-Kissun.

One Trackback

  1. [...] Tarina Hissun Kissun on miltei elokuvan synopsis, mutta sitä vaivaa paha kansalaissodan vaiheisiin liittyvä asiavirhe: tarinassa mainittua taistelua tuskin käytiin Tampereen Kalevankankaalla, vaikka sielläkin kiivaasti sodittiin, vaan siitä 30 kilometriä pohjoiseen Karkun kirkon luona, jossa punaisten rintama murtui vasta Tampereen romahduksen jälkeen. Kiikan punakaarti nimittäin soti siellä. Tarina kehittyy varmasti vielä, koska hengissä on henkilöitä, joilla on lisätietoa kerrottavana tuosta lannistumattomasta punasissistä. [...]

Post a Comment

Your email is never shared.