Laskuoja

Laskuoja virtaa saunan takaa: Seineni.
Ja laskee Pätkysjärveen: Atlanti.
Kaakkimaa on minun Pariisi.

virranalku

Laskuojan alkulähde – yksi niistä.

Kun dekadenttina, hieman alle kymmenvuotiaana runoilijana kirjoitin nuo säkeet, olin Palmin Jari ja asuin Pätkysjärveen monien koskien kautta kohisten kuohuvan Laskuojan partaalla punaisessa Palmin talossa. Pappi oli sukunimekseni rippikirjaan kirjoittanut isoisoisäni Antin, Isoisäni Matin ja isäni Eskon sukujälkiä seuraten Isokorpi, mikä nimi minua miellytti, sillä metsäisen maan henkisestä ja aineellisesta perinnöstä ehtymättömästi aiheita ammentava runoilija ei oikein muun niminen voi olla. ”Suomi elää metsästä, on metsässä ja on metsä”, kiteytti historioitsija Markku Kuisma teoksessaan Metsäteollisuuden maa (2008).

Kuisman runolliseen lausahdukseen lisään, että metsiemme ihmisten metsäteollisuutta arvokkaampi saavutus on suomenkieli.  Sitä viljelemällä, sillä kielellä ajattelemalla ja sillä kielellä selviytymisneuvoja luomalla kesytettiin yksi maailman ihmisille vihamielisimmistä ympäristöistä, suomalainen korpi, omavaraisuudeksi sekä taloudelliseksi ja henkiseksi menestykseksi. Se on eräs maailmanhistoriallinen saavutus, jonka ihmeellisyyttä lisää se, että korven asukkaat työllään ja neuvokkuudellaan elättivät omien suurperheidensä lisäksi torppareina liudan talollisia, aatelisia, pappeja ja virkamiehiä, varustivat armeijoita sekä olivat ikuisessa sodassa paitsi karun ympäristön, myös rintamaiden asukkaiden ja toistensa kanssa.

Ihmisen selviytyminen vaikeassa ja mahdottomassa tilanteessa on koodattu suomenkieleen. Kunnollista Suomen historiaa ei voi kirjoittaa kulkematta sen kielen jälkien perässä, jonka sanoihin, tarinoihin ja rakenteeseen korpien selviytymisen salaisuus on kätketty. Jos historiaa haluaa ymmärtää, on sukellettava syvälle oman sielunsa korpeen ja tavattava Matti Antinpoikien ja Josefiina Antintytärten haamut sekä koko joukko muita korvenraivaajahaamuja.  He ovat sen merkillisen perinteen isiä ja äitejä, joiden luomaa, muuttuviin tilanteisiin taipuisaa ja selvälle ajatukselle otollista kieltä käyttäen tänään heidän jälkeläisensä kuittaavat pisamestaruuksia ja luovat maailmaan omavaraista ja vientikelpoista kulttuuria, johon kuuluu monipuolinen kansantaide,  sauna ja saappaanheitto. Niin kauan kuin suomenkieli on taipuisa ja rikas, on Suomikin olosuhteisiin sopeutuva ja rikas ja siksi jää.

Erityisen kiitollinen korvenraivaajapolville olen siitä, että heidän viljelemänsä suomenkieli on metsässä syntyneelle luovalle ihmiselle paras mahdollinen työkalu.

Mutta siitä Laskuojasta minun piti kertoa.

Se on Kokemäenjoen alkuvirta, joka alkaa Isonkorven suosta ja juoksee vaatimattomana läpi peltojen. Sukellettuaan metsään se vuolastuu ja palaa kulttuurimaisemaan Lepistön aukealla. Virratessaan Palmin saunan takaa se on vuolas virta. Kaakin kohdalla se mutkaa jälleen terävästi oikealle metsään ja sen varrella on kolme vettä syvyyksiin syöksevää koskea, jotka talot ammoin hyödynsivät energiaksi.  Ensimmäisen kosken yllä on Kaakin myllyhauta, toisen kosken yllä Palmin myllyhauta ja kolmannen kosken yllä Ojalan myllyhauta. Voisi luulla, että yksi mylly niin vaatimattomassa valtakunnassa riittäisi. Mutta kolmen myllyn syntyä selittänee se, että raivaajavaltakunnan johtava filosofia oli omavaraisuus, jota pidettiin vaurauden perustana. Talon oli toimittava häiriöttä ja joustavasti läpi nälkävuosien, vainovuosien, laskevien ja nousevien suhdanteiden ja silloinkin, kun naapurit olivat riidassa ja sotivat keskenään, mikä neuvokkaan yhteistyön ja tilapäisesti haudattujen reviiririitojen rinnalla oli metsäyhteiskunnassa normaali olotila.

Yhteisön itsesuojelullista intressiä auttoi se, että yksinkertaisista elementeistä rakennettu mylly oli helposti purettavissa ja uudelleen koottavissa; sen raskaat myllynkivet kätkettävissä. Vainovuosina väki vetäytyi välillä syvälle erämaahan,  parin kilometrin päähän Tilsarinvuoren louhostoon, sen helposti puolustettavien luolien kätköön. Kaakkimaasta päin tulijalle vuoren tasaisesti kohoava selkä nousee korkeuteen; kun vuoren päällä kiipeää mäntyyn, siintää  alapuolella koko Ala-Satakunta, sen laajat pellot ja suuret ja pienet järvet ja niiden keskellä saaret. Vuoren takana on suo ja sen puolella on louhikkoinen jyrkänne, jonka kivenlohkareiden lomassa on hyvin piilossa vain Kaakkimaan poikien tuntema luolaston suu. Sen vuoren kammareihin on vatsallaan pimeässä ryömittävä onkaloita pitkin. Se vuoren etummaisesta kammarista ja jostakin takemmaisesta  yksi mies pystyy kirveellä helposti kolkkaamaan kammareihin sisään pyrkivän, avuttomana ahtaassa ryömivän armeijan ja joutessaan sotkemaan sen suohon. Tilsarinvuorta sanotaan Pirun kotopaikaksi. Siitä vuoresta on kymmeniä tarinoita ja ne kaikki ovat synkkiä.

Kun pikkupoikana seisoin ensi kertaa Palmin myllyhaudan äärellä, mieleni valtasi kauhu, joka sai minut pakenemaan kädet korvilla.  Kaakkimaan ylängöltä rotkoon syöksyvä vesi  kohisi niin, että jyminä kiiri polkua pitkin  kauas ja  mielikuvituksessani se kuulosti ukkosen jyrinää karmeammalta. Tunsin, että koskessa jylisivät ja mylvivät niin isot voimat, ettei pikkupoika niille mitään mahda.

Kilometrin päässä Palmilta Laskuoja virtaa tyyntyneenä Pätkysjärveen, joka on pienehkö Ojalan yksityinen järvi. Ojan suussa on hiekkaranta ja sen yläpuolella korkea, paljas kallio, jonka päällä kesäisin on mukava ottaa aurinkoa. Pätkysjärvi oli meidän Kaakkimaan poikien ja tyttöjen Riviera. Pakenimme sinne kesäisin jopa kolmasti päivässä raastavasta pakkotyöstä: lapsityövoiman hyväksi käyttö oli korvessa hengissä säilymisen ja vaurastumisen ehto, johon raivaajalapset sukupolvesta toiseen olivat velvoitettuja vastahakoisesti mutta muisteluissa glorifioidusti alistumaan.

Pätkysjärvestä Laskuoja jatkoi kulkuaan alaspäin kilometrin verran tusinan saaren täplittämään Lievijärveen. Niitä saaria me Kaakkimaan pojat innolla valloitimme, sitten nimesimme ja perustimme niihin omia pikkuvaltakuntia. Lievijärvessä oli Kaakkimaan venevalkama, ja varsinkin keväisin järvestä, parhaiten laskuojan suusta, Kaakkimaa ammensi satoja paistinpannullisia kalaa katiskoilla ja verkoilla. Järven Kaakkimaan päässä kaislarannassa oli upeaturkkisten piisamien kaislasta rakentamia pesiä, joiden sulavat ja sievät asukkaat, luonnollisesti, meitä poikia ansaintamielessä kiinnostivat.

Lievijärvestä Laskuoja suuntaa rannikkoa päin Lieviojana ja Lievikoskelle tultaessa se virtaa jo savenharmaana Lievijokena. Lievikosken kylän nimi ammoisina aikoina oli Mulvoila. Kun olemme laskeutuneet Ylä-Satakunnasta Mulvoilaan, olemme tulleet Ala-Satakuntaan, hurjamaineisilta pakanamailta kristilliselle seudulle, jossa ennen uskopuhdistusta (1500-lukua) Naantalin luostarilla oli kala-apaja. Siinä koskessa oli myöhemmin iso mylly ja entisenä aikana sahakin. Mulvoilasta Laskuoja vyöryy jokena  läpi suursahastaan muistetun Sääkskosken  avaraan  Sääksjärveen, jonka meteoriitti muovasi maisemaan puoli miljardia vuotta sitten. Sääksjärven loivasti veteen laskeutuvalla hiekkarannalla on Vähtärin tanssipaviljonki. Se oli lapsuudessani  huvikeskus, jossa lauantai-iltaisin biletti ja loi suhteita Satakunnan eri ikäinen väki Poria myöten. Rannan valkeassa Paviljongissa soi hevi ja talon punaisessa suulissa humppa. Vähtärin metsässä shamanistisesti sekoiltiin, juotiin kiljua ja karhuviinaa, tapeltiin ja halailtiin. Ennen kaikkea siinä metsässä erilaiset metsän alakulttuurien kipinät iskivät lauantaiöinä yhteen ja niistä kipinöistä syntyi  uutta elämänmuotoa ja uuden polven suomenkieltä.

Sääksjärvi laskee Kauvatsanjokena  läpi Kauvatsan viljavien ja laajojen savipeltojen Kyttälän kohdalta kaisloittuneeseen Puurijärveen, jonka muinainen nimi on Jalamus. Kun olin pikkupoika, Puurijärvi oli Suomen rikkaimman lintujärven maineessa ja se veti puoleensa sen ajan harvoja luonnonsuojelijoita. Sen takana Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto jatkuu  suomuuraimia kasvavana Isosuona, jonka läpi  Kauvatsanjoki virtaa ja Ripovuoren takana se  saavuttaa Lauttakylän aavan peltoaukean ja Kokemäenjoen. Kohdatessaan joen, jonka haaroja pitkin Suomen sisämaa on asutettu,  Isonkorven turpeen läpi suodattunut vesi on virrannut 25 kilometriä, kokenut  varrellaan monenlaista elämänyritystä ja imenyt pisaroittensa kalvoon monenlaista puhetapaa ja kieltä.

Kun seisoo Tilsarinvuoren laella männynoksalla, näkee yhdellä kertaa Pätkysjärven,  Lievijärven, Sääksjärven, Aurajärvi-nimisen keikyänpuoleisen erämaajärven  ja Kauvatsan laajat pellot. Kokemäenjokea ei sieltä näe, sillä se jää korkean Ripovuoren taakse.

Kulttuuri kasvaa ja saa energiaa ja ravintoa pienistä, lähes unohdetuista, välillä metsään piiloutuneista puroista ja laskuojista ja niiden varren vuosituhansien elämästä. Sen kulttuurin kauaksi kulkeutuneita pisaroita me olemme.

One Comment

  1. Posted 17.06.2015 at 3:30:50 | Permalink

    Thanks to my father who told me regarding this website, this web site is truly amazing.|

Post a Comment

Your email is never shared.