Matti, Miffy ja Mää

Kadehdin muinaista kaveriani Mattia. Joskus harmaaksi maalattu mies on keskellä myrskyn silmää ja elää elämänsä tähtihetkeä. Ympärillä on kiihkeä, noitajahtiin virittäytyneen joukon lauma ja sen keskellä Matti on ainoa rauhallinen mies. Pääministeri.

Mattiin tutustuin Nurmijärven Sanomien aikoina. Matti oli paikkakunnan kunnanvaltuuston puheenjohtaja, muistaakseni, ja vieraili usein lehdessä. Median merkityksen entisenä päätoimittajana tuntien kävi sanalla. Juttelimme Suomen tulevaisuudesta ja pohdimme eri näkökulmista mm. kysymystä, millainen on hyvä presidentti. Puhuimme välillä historiasta. Molemmat totesimme diggaavamme Kekkosta ja jälleen käänsimme katseemme takaisin tulevaisuuteen.

Sanoin Esalle joskus 1990-luvulla, että Matista tulee vähitellen Suomen pääministeri. Voi tulla presidentti, jos kekkosempaa ei löydy. Vaikka Matti muistuttaa enemmän Kokkosta kuin Kekkosta. Kekkosessa on hieman Isokorpea. Kekkonen viihtyi votkan, tyttöjen ja venäläisten seurassa. Matti vain tyttöjen ja venäläisten, joihin syvempi suhde ei ehkä ilman votkaa onnistu. Presidenttiydestä ja pääministeriydestä viis! Se Kekkoselle ja Matille on yhteistä, että molemmat elävät täysillä keskellä myrskyä. Matti nyt ja Kekkonen vieläkin.

Jotta tarinan kaari toteutuu, tarvitaan kohtalokas nainen.  Menneellä viikolla median huomion valloitusyrityksen teki Miffy, Vantaan sivistyslautakunnan sivistynyt  vasemmistoedustaja, vaikuttavilla hardcorekuvilla. On pakko myöntää, että mieluummin seuraisin tästä edes Miffyn, tuon rohkean perheenäidin tarinaa, sori vanha kamu, mutta mitä tekee Matti?

Matti veti kylmästi esiin salaisen media-aseen, tuppeen sahatun koivulaudan! Tiedättekö mikä se on?  Kaakkimaan poikana voin valistaa, että se on särmäämätön koivulauta, siis sellainen lauta, johon koivun kuori on jätetty päälle, kun ei ole särmärille ollut vara maksaa palkkaa. Sellaisia Vanhasen tiilitalon takapihalta löytyy varmasti iso tapuli. Poliisi ja Tekniikan Maailma tutkivat…

Ja tuppeen sahatun koivun myötä Miffy, tuo suloinen juonittelija,  median valokeilassa himmeni ja tuppeen sahattu koivu seisoi tukevasti estraadilla. On kateellisena pakko kysyä, Matti, miten sinä sen teit?

Lukija voi  ihmetellä, miten tämä tarina liittyy saappaanheittoon. Yhteistä on ooppera. Suomen asioiden hoito ja siihen liittyvä media on alkanut entistä johdonmukaisemmin  toistaa oopperan kaavaa. Siihen liittyy suuria sankaritekoja, juonittelua, halpamielisyyttä ja kohtalokas nainen. Aivan kuten saappaanheitossa.

Nauttikaa taiteesta ja saappaanheitto-oopperasta. Jonkinmoisina kohtalon heitteleminä oopperahahmoina te tulevaisuudessa muistatte Matin, Jorman, Kekkosen, Kokkosen, Saapasnaisen ja sen häijyn nimimerkkikirjoittajan. Unohtakaa Miffy ja minut.

2 Comments

  1. Saapasnainen
    Posted 02.10.2009 at 21:46:39 | Permalink

    Kiitti Jari, että vihdoinkin selitit, mitä tarkoittaa tuppeen sahattu! Oli tosi noloa tunnustaa kaupunkilaispoika-puolisolle, ettei metsurin tyttärenä tiennyt, mitä em. käsite tarkoittaa. Oliskohan tää jotakin länsisuomalais-maalais-terminologiaa? Mutta toi Matti-juttu nyt on kyllä sellasta hämyä, että jokainen voi tehdä omat päätelmänsä siitä – oli sitten kotoisin kekkoslovakiasta tai soinista tai pielaveeltä – ihan sama. Matin täyskivitalon kuistit näytti kyllä ihan puisilta… Ja milloin se ”kohtalokas” eli lihava nainen vingahtaa???

  2. Saapasnainen
    Posted 03.10.2009 at 16:47:58 | Permalink

    Voi, nyt saapasnaista harmittaa, että tuli illalla käyttäneeksi hieman alatyylin ilmaisuja! Tarkoitus ei ollut huomautella esim. kenenkään ruumiinrakenteesta, sanonta oli vaan jäänyt mieleen pyörimään – “esitys ei ole ohi ennen kuin lihava nainen on laulanut”. Ilmeisesti sitä käyttäneet mieshenkilöt olivat joutuneet oopperaan jonkun muun kuin omasta aloitteesta… Saapasnaisenkin harkintakyky pettää toisinaan. Sori vaan.

Post a Comment

Your email is never shared.