1. Kor 13

Suurin on rakkaus

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Lähde ja kiitokset

Äkäiset finaalit?

Saa nähdä mitä viikonloppu tuo tullessaan, keistä leivotaan mestareita SM-halleissa? Kiitos kaikille osallistujille joka tapauksessa ja oikein paljon peukkuja!

Kiinnostusta kisoja kohtaan on jo esiintynyt, tai sanotaanko, lajia kohtaan. Oheistan pikaisesti Maaseudun Tulevaisuus-lehden Kantri-verkkoliitteen (linkki: http://www.kantrilehti.fi/) jutun tähän. Haluan kiittää avusta ensinnäkin Juha Itkosta Hakunilasta (lehtijutun otsikko kuuluu sinulle!), Kirsi ja valokuvamalli-Raimo Heiskasta sekä Mutalan Riennon Petri Maskosta.

Juttu lähtee matkaan täältä.

Tässä vielä Kantrilehden nettisivulta Kirsin bongaama Saappaanheittopeli: Klikkaa linkkiä. Hauskaa julkisuutta hauskalle lajille, vaikka tekniikasta voidaan tietysti keskustella :) Ja myös nuorison sorminäppäryydestä, 48 metrin “heitolla” en päässyt edes “sijoille”…

Isäntää etsimässä

Moi,

Saapashalleja ja ensi vuotta murehtien, tässä myös Isäntää etsimässä. Viitaten Heittäjien Klubi noin lokakuun 20. päivän tienoilla.

Kiitos pojat panostuksestanne uuden testaamiseksi, tosin nainen kyselee; kui kauan näit on myynnissä?

Ja jos nää on nää saappaat niin tässähän täytyy saada kohta Duudsonit kisoja avaamaan.

Ja naiset; miten me voidaan heittää Isäntää? No, niin, :)

Pitemmittä puheitta ennen kuin koko blogipläjäys alkaa kaduttaa, klikkaa linkkiä: MOTONETIN ISÄNNÄT

EMÄNNÄT näemmä löytyvät Duudsonien omasta nettikaupasta. Hmm, mitenkä tuo suuremmi? Ja lyhytvartisiltakin näyttävät?

Australialaisia juhlahetkiä ja vakiohakunilaa

Syvään saapasetelään Hakunilaan tuli vieraita vielä syvemmältä etelästä, Australiasta. Paikallisen lasten tv-shown hurjat päättivät lähteä tekemään juttua jostain todella hurjasta ja googlasivat Astan ja Hakunilan saapaskisat netistä. Suomalaisten välikäsien kautta saatiin kuvausryhmä paikalle tiistain 20.8. kisaan.

Honkos-Antti kuvaili tapahtumat varsin tyhjentävästi kirjoituksessaan Heittäjien Klubilla. Saapasvasuri haluaa kuitenkin lisätä vielä muutaman sanan…

…ensinnäkin sää suosi loistavasti, Hakunilan pojat olivat tehneet kaksi sektoria, toisen lapsille ja toisen normaaliin Tiistaikisaan. Lapsia oli tullut paikalle heittävien lisäksi vaikka kuinka paljon (siltä se vipinä ja supina tuntui ja näytti), ja heidän vanhempiaan tähyili kaipaavasti aikuisten rinkiä kohti. Muutama sieltä tulikin heittämään, eikä laisinkaan huonosti.

Yhteistyö on voimaa, ja siksi haluankin kiittää heti seuraavia tahoja myös Suomen liiton puolesta: Asta ja Antti, sekä kaikki Korson Kaiun pojat (taidan saada kuulla tästä ensi tiistaina…), Hevoshaan koulun opet Markku ja Päivi sekä tietysti Wacky Racers-ohjelman juontajat Amberly ja Gilly sekä koko kuvausryhmä Australiassa ja Suomessa!

Seuraavat kuvat: Antti Honkonen (kiitos julkaisuluvasta, hankittu kaikkien osalta!)

Markku-opettaja myhäilee sektorin reunassa Amberlyn ryhtyessä tositoimiin saappaan kera.



Kisa alkamassa, taustalla Gilly tsemppaa tyttöjä ja etualalla Amberly poikia. Gilly oli muuten todella innokas astumaan heitot yli, koko ajan piti kiljua: don't step on the blue! Älä astu siniselle! Jälleen yksi saappaanheittoinnostuksen miesuhri? :)



Asta mittanauhan varressa ja Eija taustalla hieman huuli pyöreänä...

Haluaisin vielä erikseen onnitella seurakaveri Toni Rahusta, joka kaiken muun kuhinan seassa heitti 150. saapaskisansa! Hei Toni, onnea ja isoja sydämiä!

SM-kiitos Kinnula ja Bruno Maximus!

Kiitos vielä kerran sihteerinkin puolesta Kinnulalle ja kaikille muillekin, jotka tekivät SM-kisat mahdollisiksi!

Sää muistutti 2012 Järvenpäätä, sillä lauantai oli hehkuvan helteinen, sunnuntai taas valkeni kaatosateisena, tosin onneksi pilvet älysivät purjehtia matkoihinsa ennen finaaleita. Ja ne oikukkaat tuulet… Naisten joukkuefinaalit heitettiin oikukkaaseen ja vastaiseksi kääntyneeseen tuuleen, sitten sektori siirrettiin kentän toiseen laitaan. Kovasti tuuli silti puhalteli vinosti ja ilma oli raskas, raskas… kisat napsautettiin kuitenkin kiinni tasan klo 16 sunnuntaina.

Mutta lauantaihin vielä. Urheilukulttuurin lisäksi paikalla oli koko päivän taiteilija Bruno Maximus, jonka maalauksista on tehty Hullut suomalaiset-aiheinen postimerkkivihko (julkaistu 6.5.2013). Taiteilija seuraili heittäjiä etsien meistä uusia ideoita, ja päivän viimeinen kisa ja varsinkin sen k-i-h-i-s-e-v-ä-n jännä N50-sarja sähköisti varmaan myös taiteilijan. Minulla oli tilaisuus keskustella hänen kanssaan lauantain kisojen jälkeen. Heittelyistä, noh, 23 metriä oli hupaa kamaa, mutta kuulemma kävelin pöpöpäissäni sitten yli sen ainoan pitkän heiton. Ja mittautin sen 18-metrisen. Puhheijaa sihteeriä. Olisiko aurinko tehnyt tehtävänsä?

En tiedä, moniko teistä huomasi, mutta kisakansliassa Kinnulan seurojentalolla oli lauantain aikana ihailtavana Brunon alkuperäiset “Hullut suomalaiset”-sarjan taulut sekä aivan uusi, miespuolista saappaanheittäjää esittävä teos. Minulle tulee eräs M60-sarjan heittäjä hänestä mieleen, mutta enpä nyt kerro, kuka…

Seurojentalo oli oikein oiva paikka tauluille, seinien värit sointuivat tauluihin todella hyvin. Sääli etteivät voineet jäädä koristamaan sen seiniä, niiden tuoksukin sointui seurojentaloon. Katsokaa vaikka kuvasta, kiitos Bruno! Tilanne ainakin on aivan aito, juuri kisan jälkeen…

N45-kisan hiet vielä pinnassa. Saapassihteeri ja aito Bruno Maximus. Kuva: Bruno Maximus

Unkarin-terveisiä!

Saapasvasurin kevät on ollut vilkas.

Muutto Ilpoisiin on nähnyt päivänvalon. Totuttelu uuteen kotikaupunkiin on kantanut veronsa, mutta vieläkään ei ole ikävä Hiilisatamaa (nykyistä Suomen pääkaupunkia). Pikemminkin on hauskaa, että Turun pääaviisi on edelleen broadsheet ja siinä on sekä uutiset ja tanssilava- että kesäteatteri-ilmoitukset. Lisäksi Turun seudulle tulee perunii ja mansikoi enstemmäiseks, sateetkin tulevat, kaik kaik. Ja salaatti tulee lähiseudulta “tottakai”. Miksi muuttaisi alkutuotannon kehdosta minnekään. Oikeasti.

Saapassihteeri emännöi Hakunilan kisat eikä iltaakaan vaihtaisi pois, syksyllä jatkuu, tällä viikolla alkaa sitten se saapas”kuntopiikki” pariviikkoinen, joka on jo aiheuttanut sekalaisia käsisärkyjä. Jamppa, minä katson nykyään taakseni. Ehkä vain sinä ymmärrät, mitä tarkoitan…

Mutta koska kasvimaa ja kuoleminen helteiselle pellolle kutsuu, laitan pikaisesti sen asian. Minua pyydettiin laittamaan unkarilaisten televisiotoimittajien Suomen-reissusta pari Unkarin tv:n videolinkkiä, kun he rantautuivat liitosaappaan MM-kisoihin Leppävirralle kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ajankohta oli vieraiden määräämä, eikä liity saapaspolitiikkaan mitenkään. Unkarilaisten innostus saappaanheittoon on todella suurta, sen kertonevat nämä Unkarin televisiosta 23.6.2013 tulleet videoklipitkin:

Unkarin televisio 23.6.2013, saappaanheittoa noin kohdassa 3:34

Toinen linkki, jossa saapas lähtee toimittajan kädestä kohtalokkain seurauksin (samainen toimittaja esittelee ylpeänä mitaliaan studiossa):

Buffijuttu Suomesta (3 min; alkaa kohdasta 13 min 50 sek)

Kinnulassa nähdään!!!

// Eija

Kevään seitsikoita ja kahdeksikkoja

Saapasvasuri tuumaa, ettei enää sanaakaan lentopallosta. Pitikö nyt Lumohallin porukan joutua karsintoihin. Tämän asian takia voisi vaikka muuttaa kaupungista. No, pikemminkin sitä vain vaivihkaa miettii, pitäisikö ostaa astetta painavampi kahvakuula, kun uusi asuntokin on kokonaista seitsemän neliömetriä suurempi kuin nykyinen. Mutta ihan tosissaan, Turku kutsuu. Ilpoistenvuoreltani tiirailen yli kaupungin sen saappaanheittäjiä. Ehkä voisi tehdä muutamia empiirisiä tutkimuksiakin, mennä saappaat kainalossa lähimmälle urheilukentälle, joka ilmakuvan mukaan sijaitsee aivan lähellä. Google mapsille kannattaa tosin syöttää kaupunginosa nimeltä Petrelius, jos haluaa urheilukentän kuviin. Kupittaan kentillä on kuulemma pari saappaanheittäjää männävuosina näkynyt, saa nähdä näkyykö tänä vuonna. Etsitään, kunnes löydetään. Heitä kommentti tähän blogiin, jos haluat meikäläiselle harjoituskaveriksi Turkkuse.

Luolavuori Ilpoistenvuorelta
Maisema parvekkeelta seitsemännestä kerroksesta Luolavuorelle. Tämä kun tästä vihertyy, a vot.

Saapassesonki on tällä hetkellä vielä hieman tauolla, kun kevätkin keikkuen peruuttelee tulemisen sijasta, mutta uskoisin että huhtikuu on aina huhtikuu. Ainakin epävirallisissa kahdenkeskisissä keskusteluissa olen nähnyt päivämäärän 16.4. Se on tiistai… joten päätelkää siitä, mikä kisa voisi olla kyseessä ja ennen kaikkea missä!
Tämän blogin otsikkokin tulee siitä, kun luovuttuani viikonloppuna eräästä raskaasta velvollisuudesta, suhasin kuin iloinen tammavarsa Hakunilan Luotikujan kentälle peruuttelemaan kahdeksikkoja. Että mitä? No, ajokortin saatuani sain neuvon, jos haluat hyväksi kuskiksi, peruuttele kahdeksikkoja. Olin niin iloinen Hakunilan auratusta vähälumisesta kentästä, että päätin tehdä jotain todella haastavaa. Kahdeksikoista tuli vain matkapahoinvointi, mutta tunne siitä, että jokin on kohdallaan tässä liikkuvassa maailmassa, oli tuon *böögh*-olon arvoinen.

Saappaanheittoon törmää muutenkin mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä, esimerkiksi keskellä syvintä marraskuuta, keilaseuran mestaruuden ratkettua, kiertopalkintoja kaiverruksesta noutaessa. Palkintokaupan vitriinissä on ihan selviä tähtisaappaita! Piti hieraista silmiä, mutta tähdet leiskuivat silmissä aina vain:

Tähtisaappaita
Palkintoja keilaseuran vakiomyymälän vitriinissä, ihan selvä saapas on tähden juuressa.

Agricolan päivä 9.4. tulee näkemään meikäläisen muuttoauton ja sitten Helsinki – en tule enää kuin käymään. Vannomatta paras, mutta siltä se juuri nyt tuntuu. Kun Härkänainen laittaa ensiasunnon myyntiin ja ostaa elämänsä toisen, silloin se on tosissaan. Laitanpa siksi tähän loppuun pienen lurituksen, josta olen aina saanut rohkeutta kerta kerran jälkeen. Kun tuo isosisko Saapasnainenkin näitä lurituksia aina välillä viljelee blogeissaan. Kuunnelkaa ja miettikää – sanoma on syvempi kuin ensi kuulemalta luulisi.

Ensin Kalajoella ja sitten saapaskentillä nähdään, kiitos taas sisarjärjestölle että kisat ovat vuoroviikonloppuina meidän kanssa! Siitä olen aina yhtä iloinen!

Valkoinen, valkoinen, valkoinen…

Kirjoitanpa heti perään, koska olen selannut kertyneitä kuviani moneen kertaan. Aika monessa kuvassa esiintyy se laineita nostattanut valkoinen saapas. Sen takia minun on ihan pakko julkaista muutamia kuvia, että väki näkisi edes kuvan tuosta valkoisesta joutsenesta, joka on majesteettisesti laskeutunut saappaanheittäjien lammikkoon… lätsähtäenkö, sitä voidaan kysyä itse kultakin.

Olen kuullut niin monta tarinaa valkeasta saappaasta, että alan jo todeta, mitä itse en tiedä, sitä en tiedä. Sen kerrotaan olleen ehdolla jo “vuosia” sitten; toisaalta sitä sanotaan vain tämän syksyn vitsaukseksi. Itse tiedän, että minä osaan sitä heittää (totta kai, osaanhan minä vihreätäkin). Voitte aiheellisesti olettaa, että jos vihreä on tulilinjalla virallisena kisasaappaana (miksi muuten sen puolesta ei ole esiintynyt yhtään tulista puolustuspuhetta????), niin totta kai minä “lörppävarsispesialistina” haluan vihreän tilalle esimerkiksi valkoisen saappaan.

Tuntuu, että vastakkain ovat “lörppävarret” ja “halot”. IBTA:lla on tosi homma ratkaista, miten maa ja saappaanvarret makaavat vuonna 2013! Mutta pulinat pois ja kuvaa kehiin!

Valkoinen koko 43
Valkoinen Siili Farmer Uni EN347, miesten kokoa 43
Valkoinen koko 43 pohjasta
Sama saapas pohjasta katsottuna. Tutut Siilin pohjakuviot ovat.
Vastaava pari kokoa 43
Pari vastaavia valkoisia, koodin EN ISO 20347 saappaita
Trio
Siinäpä trio, mutta mikä näistä tekee heittäjän autuaaksi? Selvyyden vuoksi mainittakoon, että tämän kuvan valkoinen on naisten valkoinen saapas kokoa 38, muut ovat miesten saappaita. Naisten saappaan varren pituus on lyhyempi kuin miesten kaikilla Siili-malleilla.

Petroskoi, mielessäin

Kävipä viimein niin, että sain kuvat irrotettua vanhasta Nokia E72-puhelimestani. Sain totutteluun iPhonen ja se vei koko käden. Tosin se edelleen muokkaa sanoja mieleisekseen mutta minkäs teet. Ohessa hieman kuvia MM 2012-kisamatkalta, vaatimattomasti puhelimen ottamia kun kameran jätin tahallani kotiin. Taisin ensikertalaisena Karjalan-reissulla jopa jännittää jotain, ainakin menomatkalla? Paluumatkalla enimmäkseen nukutti, ilmankos, helteisten päivien jälkeen. Mutta mitä jäi mieleen ikimuistoisesta Petroskoista?
Hotelli Äänislinna
Ainakin Hotelli Äänislinna.
Nuoruus-stadion
Nuoruus-stadion
Me olemme kaikki yhtä suurta perhettä
“Me olemme kaikki yhtä suurta perhettä”
Tunnelmia kentän laidalta, osa 1
Tunnelmia kentän laidalta, osa 1
Tunnelmia kentän laidalta, osa 2
Tunnelmia kentän laidalta, osa 2
Menee menee menee
Menee, menee, menee!!!!
Kohtaamisia kesäillassa
Kohtaamisia kesäillassa
Upeita kesäiltoja
Upeita kesäiltoja…

Kauden vanhetessa jokin alkaa

Resuttu on, pitkin Suomenmaata ja vähän ulkomaitakin, saappaat kainalossa. Naama on palanut muutaman kerran kuten kunnon ulkopuuhissa ikään, tekniikka on ollut hallussa ja hukassa, välillä on nakattu saapasta kaivoon, sitten taas ongittu se sieltä ja lennätetty taivaan tuuliin. Tämän saapasvasurin, ei silti välttämättä vastarannankiisken, tekniikka elää ja hioutuu. Harjoitus tekee mestarin, ja mestarit harjoittelee aina.

Mitä jäi kesästä käteen, muuta kuin hiekkaa saapaskentän pinnasta? Sitä muistelen tässä blogissa. Jos joskus jostain purnaankin, se menköön sen sisäisen vastarannankiisken piikkiin.

Lypsyjakkaranheittoonkin tutustuin tänä kesänä. Siihen voisi ihastua, kun vain saa jalasta kunnon otteen.

Lypsyjakkaroita, alla miesten, päällä naisten. Tukevaa tekoa ovat, mutta silti suositellaan heittämistä vain ruohikolla. Muuten voivat mennä vallan palikoiksi...

Lypsyjakkaranheiton sääntöjä kannattaa käydä opiskelemassa vaikka täältä!