Saappaanheitto kiehtoo Saksan nuoria

 

Kesän nokkela triviaalikysymys voisi olla, mitä ovat Gib  Gummi, 7-Meilenstiefel, Gib Leder, GuStiWeiWuFF, TWG Schlabbeschubser ja Rauen Latex? Ne ovat saksalaisia saappaanheiton erikoisseuroja, jotka ovat ilmoittautuneet Kokemäellä viikonloppuna 16.-17. heinäkuuta pidettäviin saappaanheiton maailmanmestaruuskisoihin. Suomalaislaji valloittaa Saksassa kaupunkinuorison sydämiä.

 

Suomalaisille maailmanmestaruustapahtumille on joskus hyväntahtoisesti naureskeltu ja toisinaan niitä on kiitelty kekseliäisyydestä. Suomessa jaetaan maailman parhaan titteleitä herkästi. Minimiksi riittää se, että paikalle saapuu oman kylän väkeä. Komeilla tapahtumien nimillä ja originelleilla ideoilla on usein päätarkoituksena hankkia kotiseudulle julkisuutta. Markkinoinniksi kelpaa ääritapauksessa se, että joku amerikkalainen koripalloilija hengailee paikkakunnalla ja suostuu puffaamaan tapahtumaa, vaikka ei itse kisaan saavukaan.

 

Saappaaheiton filosofia urheilullinen

 

Saappaanheittoakin on asiaan perehtymättä leimattu erikoisuuden tavoitteluksi, vaikka sen filosofia on puhtaan urheilullinen. Lajin harrastajien ja sen yhteisöjen pyrkimyksenä on ollut suomalaisen heittourheiluosaamisen jalostaminen sellaisiksi liikunta- ja kilpailumuodoiksi, jotka puhuttelevat nykyihmistä.

 

Saappaanheiton ensimmäiset MM-kilpailut pidettiin Pielavedellä vuonna 1992 ja siitä lähtien ne  ovat kiertäneet vuorotellen eri maissa. Viime vuonna kisat olivat Pärnussa, ensi vuonna Vesteråsissa ja vuoden 2007 kisapaikaksi on ehdolla Berliini. Lajin kansainvälistämisestä vastaa Kansainvälinen saappaanheittoliitto IBTA  (International Boot-throwing  Association), jonka toiminnassa on mukana seitsemän maata ja lisää näyttää olevan tulossa. Nykyään jo useamman kuin joka toisen saappaanheittäjän äidinkieli on muu kuin suomi.

 

Vaatimattoman kansainvälisen budjetin takia on saappaanheittäjien kilpailutoiminta ja saapasmatkailu toistaiseksi rajoittunut Eurooppaan. MM-kilpailujen lisäksi kiertää 12-osainen maailmancup viidessä eri maassa. Aloittelevien saapasmaiden Ranskan ja Italian kanssa on Suomen saappaanheittoliitto tänä kesänä järjestänyt yhteisiä saappaanheittotapaamisia.

 

Voimakkaimmin saappaanheittoharrastus on lisääntynyt Saksassa, jossa saapasseurojen yhtäaikainen synty aiheutti sen, että suomalaisista kaupoista ja Suomen saappaanheittoliiton saapasvälityksestä hyväksytyt saapasmerkit välillä hupenivat viimeistä paria myöten, sillä heittosaappaita on toistaiseksi vaikea saada muualta kuin Pohjoismaista ja saappaanheittoliiton nettikaupasta.

 

Vakavaa urheilua ja karnevaalia

 

Saksalainen saappaanheitto syntyi pari vuotta sitten, kun kolme berliiniläistä - Jorma Klünder, Ralph Eberhardt ja Olaf Fuhlendorf - alkoivat suomalaisten heittäjien innoittamina kokoontua päivittäin työpaikkansa lähellä olevaan puistoon kisailemaan siitä, kuka saa saappaan lentämään pisimmälle. Pian ympärillä oli iso joukko nuoria – poikia ja tyttöjä -  joista moni halusi kokeilla kiehtovan näköistä lajia.

 

Klünder soitti IBTA:an ja sai lajin englanninkieliset säännöt ja rohkaisua. Saksan ensimmäinen saapasseura Gib Gummi 03 (Ota Kumi) syntyi vuoden 2003 lopulla ja ilmiöstä innostui radioasema Fritz, joka pian kertoi uudesta berliiniläisnuorison trendilajista. Saksalaisella perusteellisuudella Fritz päätti organisoida saappaanheittokilpailut yhtä aikaa seitsemällä paikkakunnalla ja radioida ne kaikki. Kokkina työskentelevä Klünder alkoi saada jatkuvana virtana työpaikalle kyselyjä siitä, mistä saa heittosaappaita ja miten lajiin pääsee mukaan, ja kun Jorma saapui kotiin odotti oven takana jono tulevia saappaanheittäjiä heittovälineitä kyselemässä.

 

Heittämällä katu-uskottavuutta

 

”Koska yhteistyökumppanimme oli alun perin jalkapallofanien radioasema, kuulijoille iskostui käsitys, että saappaanheitto on cool.  Kaveri joka heittää pitkälle, on katu-uskottava”, kertoo Jorma.

 

Saappaanheitosta kiinnostui saksankielinen, kansainvälinen TV-kanava, joka kutsui show’hunsa Suomesta lajin ME-miehen 65,34 heittäneen Jouni Viljasen, keihäänheittäjä Boris Henryn ja Saksan ennätysmiehen Klünderin testaamaan, miten pitkälle saapas sisätiloissa lentää. Jouni peittosi saksalaiset kymmenellä metrillä, mutta katsojat saivat hyvää oppia lajin suoritustekniikasta.

 

Viime vuonna saksalaisia saappaanheittäjiä osallistui jo yli 30 Pärnun MM-kilpailuun ja omaksikin hämmästyksekseen saksalainen mies ja nainen yltivät finaaliin eli 25 parhaan heittäjän joukkoon. Tänä vuonna saksalainen saapasseura Gib Leder 04 oli jo kypsä isännöimään Etelä-Saksassa Döbelnissä maailmancup-osakilpailun, jossa kotiyleisön iloksi hyvän heittotekniikan oppineet saksalaiset panivat suomalaiset ja ruotsalaiset heittäjät ahtaalle.

 

Saksalainen saappaanheittokulttuuri poikkeaa suomalaisesta. Kilpailut ovat usein puistokisoja, jossa yleisö levittäytyy eväskoreineen sektorirajaa pitkin: kannustus on huikea ja tunnelma tiivis. Puiston laidassa saattaa soittaa heittäjien suosikkibändi. Döbelnissä valmistelut alkoivat saapasmissin valinnalla ja Miss Saapas jakoi palkinnot. Kilpailuja edelsi paneelikeskustelu aiheesta ”Onko saappaanheitolla Saksassa tulevaisuutta?”  Kisoja sponsoroi paikallinen saapasolutta valmistava panimo, joka World cup- kilpailun kunniaksi oli valmistanut  kisoille nimikkojuoman.

 

Itäberliiniläisen 7-Meilenstiefelin (Seitsemän mailin saappaat) puheenjohtaja Fabian Lau, 18, on luonut seuransa ympärille fanikulttuuria. Kannattajat keskustelevat vilkkaasti seuran nettisivulla ja pukeutuvat kisakatsomossa samoihin asusteisiin kuin heittäjät. Fabian on toiminut matkatoimiston palkkaamana saappaanheiton ohjaajana saksalaisnuorten etelän matkoilla ja ollut kehittämässä rantasaappaanheittoa.

 

Jorma Klünderin mielestä markkinahenkisyys on jo saksalaisessa saappaanheitossa mennyt liian pitkälle. ”Minusta olisi parempi, jos saappaanheitto olisi puhdasta urheilua, ilman show’ta, kuten Suomessa.”

 

Fabian Lau on eri mieltä. ”Saappaanheitto on mitä vakavinta urheilua, mutta samalla  hyvää viihdettä. Tästä tulee vielä iso juttu.”

 

Mikä saappaanheitossa kiehtoo?

 

Juoksuvauhtiin ja pyörähdyksiin perustuva saappaanheitto muistuttaa suoritustavaltaan klassisia heittolajeja - kiekkoa ja keihästä - mutta ero näiden lajien kulttuuriin on suuri. Koska saapas on pehmeä, käteen mukautuva, eikä kovin raskas väline, se ei vammauta heittäjäänsä ja siksi se sopii kaikenikäisille. Saappaanheitto on jännittävää peliä muuttuvissa olosuhteissa; myös tuulella on vaikutusta lopputulokseen. Saappaanheitossa on siihen sisältyvän ”selittämättömän” hauskuuselementin takia aineksia koko kansan heittourheiluksi.

 

” Saappaanheitto ei teknisiltä perusteilta paljoa poikkea keihäänheitosta mutta pyörähdystyylin ansiosta se rasittaa vähemmän tukielimiä ja on turvallisempaa,” sanoo keihäänheitossa nuorten Suomen mestaruuden voittanut ja selkävamman jälkeen saappaanheiton omaksunut Pasi Kuusinen, 23.

 

Eräs saappaanheittoa kuvaava piirre on sen sosiaalisuus. Kolmihenkisin nais- ja miesjoukkuein heitettävät joukkuekilpailut ovat monelle heittäjälle tärkeämpiä kuin menestys henkilökohtaisessa kisassa. Saappaanheitossa, jossa kisa kestää kaksikin päivää, raju fyysinen ponnistus ja rento yhdessäolo vuorottelevat. Sellainen tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden syvällisiin ihmissuhteisiin ja irrottaa arkielämän paineista.

 

Monet omaperäiset ja jopa primitiiviset suomalaiset asiat – sauna, avantouinti, suopotkupallo - kiehtovat keskieurooppalaista sielua. Kansanomaisesta maineesta ei ole ilmiölle sen kansainvälisessä levityksessä haittaa.

 

Miksi ihminen heittää, on arvoitus, jonka saattoi yhtä hyvin esittää Antiikin kreikkalaiselle kuin nykypäivän suomalaiselle. ”Throwing Animal forever”, oli yksi ehdotus IBTA:n iskulausekilpailussa. En keksi parempaa vastausta: Ihminen on heittävä eläin – ikuisesti.

 

Teksti: Jari Isokorpi

Kirjoittaja on

Kansainvälisen saappaanheittoliitto

IBTA ry:n puheenjohtaja