Vihreitä omenia. Ja suurin niistä…

Ei. Ei tämä ole painajaisunta. Vaikka Saapasnainen kuinka nipistelisi itseään toivoen heräävänsä viisaampaan todellisuuteen, niin ei tapahdu. Kyllä todellisuus on tässä ja nyt. Olkoonkin vaikka kuinka hölmöä ja käsittämätöntä. Enkä puhu lentopallosta, vaan saappaanheitosta.

Suomen saappaanheittoliiton touhu on mennyt niin kummalliseksi rivisaappaanheittäjän näkökulmasta, että ihan Saapasnainenkin tässä mykistyy. No toki Saapasnainen on muutaman kerran asioita kommentoinut, mutta kun mitään järkiintulemisen merkkejä ei Suomen Saappaanheittoliitossa ole ilmennyt, alkaa tuntua jo, että pitäkää tunkkinne. Voipahan tuo olla niinnii, että siihen pyrkivätkin – epätoivotun materiaalin eliminoimiseen keinoja kaihtamatta :-| Vain samanmieliset sallitaan, eli tyrannikuria kiltisti tottelevat?

No, eilenillalla lentopallon suomenmestaruus ainakin ratkaistiin ihan urheilullisin perustein, pelaamalla lentopalloa (tapaus Oivasen Saapasnainen pystyy sulattamaan sivuseikkana). Ensin Saapasnaista tietenkin vähän aikaa harmitti, kun pässilauma tuli ja vei karkit tiikerilauman nenän edestä, mutta nopeasti tuo p-fiilis lauhtui. Olisihan se ollut jo ihan liikaa voittaa suomenmestaruus kaksi kertaa peräkkäin, kun vasta pari vuotta sitten noustiin mestaruusliigaan.

Kivat muistot jäi VaLePa-fanien kohtaamisesta pääsiäisenä Kokkolan yössä. Yhdessä tanssittiin ja vedettiin karaokea. Saapasnainen armaan puolisonsa kanssa veti VaLePa-faneille tietysti Kun kuuntelen Tomppaa: ”…kun kuuntelen Tomppaa, kun Rumpunen lyö, ja Leppälä komppaa. Tassu Tiikerin raapaisee, oujee.”

Niin pyyhkiytyi nopeasti häviön karvas kalkki. Näinhän se menee monellakin elämän alueella. Joskus sitä tapellaan hampaat irvessä kynnet terävinä, niin että karvat pöllyää…

Ja hetken päästä halaillaan lutuisasti, hyvässä sovussa, samaa ilmaa hengittäen. Pisimmälle vietynä sulaudutaan yhteen, samaa unta nähden…

Niin, kyllä se suurin on rakkaus. Onnekkaita ne, jotka saavat kokea monenlaista rakkautta. Omien vanhempien, sisarusten, puolison, lasten, ystävien, työkavereiden, harrastuskavereiden, sielunkumppanien… Rakastaa monia ja monenlaista, maistaa eri rakkauden lajeja. Saapasnaisen mielestä yksi kauneimmista rakkauden muistomerkeistä on varsin tuore veistossuihkulähde Suutelevat opiskelijat Tarton raatihuoneentorilla. Kuvanveistäjänä Mati Karmin.

Veistoksella on oma tarinansa kahdesta rakastuneesta opiskelijasta, jotka päätyivät nauraen ja suudellen raatihuoneen edustalle. Siellä pari seisoo edelleenkin tarinaansa kertoen, ohikulkijoiden sydämiä rakkaudelle avaten.

Tällaisena hetkenä, kun tappio on koettu ja toinen oma rakas laji (saappaanheitto) tuntuu menevän kadotuksen kitaan, lempeä mieli tulevaan nousee hetken epätietoisuuden jälkeen. Lempeyttä eivät ehkä ansaitse ne, jotka tuhoavat, vaan ne, jotka toimivat rehellisesti, viisaasti ja rakentavasti.

Kaunis musiikki ja runous. Mikä avaisi tietä rakkaudelle paremmin? Ainakaan 60-luvun lapselle.

Ja sitten kun kiihkeä nuoruus on kypsynyt vanhemmuudeksi, rakkaus syventynyt huliviliveikkosesta ja hepsankeikasta aikuiseksi mieheksi ja naiseksi, voivat he kuitenkin heittäytyä aika ajoin intohimon hetkeen haukkaamaan palan kiellettyä hedelmää…

Parisuhdeterapeutti Saapasnainen suosittelee pitkässä parisuhteessa eläviä kanssasisariaan ja –veljiään tiedustelemaan silloin tällöin – tai jopa päivittäin – yksinkertaisella tokaisulla armaaltaan: ”Kuis sun on?”. Ei rakkaudentunnustuksen tarvitse olla arkipäivässä tuota kummempi.

”Ja jollei ole tää tuo suuri rakkaus, niin vihreitä omenia…”

One Comment

  1. Posted 27.04.2014 at 00:40 | Permalink

    Lapsena aina mietin sotauutisia kuullessani, että ihan kohta ihmiset tulevat järkiinsä ja lopettavat sotimisen. Viime kuukausina on saappaanheittotapahtumien ympärillä pyörinyt päässäni saman suuntaiset ajatukset. Sotien suhteen lapsuuden uskon olen jo menettänyt, mutta saappaaheiton suhteen toivo elää vielä. Meidän ei kannata luovuttaa ja heittää hukkaan vuosikymmenien aikana tehtyä työtä.