Nöyryytys Kaljakadulla. Viimeinkin.

Ajatukset palaavat vielä Puolaan, MM-kisoihin. Sellainen merkittävä tapahtuma ei hetkessä unohdu, eikä pidäkään. Niin paljon olisi tarinoita… ”Paaviston pojan parhaimmat laulut” – Saapasnainen on aina tiennyt, että Paavisto on kova puhumaan, mutta se oli uutta, millainen lauluveikko tuossa miehessä piileekään. ”Kimmon ihmeelliset seikkailut” – Veikon Enkelien uskollisen kannattajan eksyminen Niepolomicen metsikköön päättyi onnellisesti, mutta perjantain kisat jäivät näkemättä. ”Prinsessa Ruususen peruuntunut matka” – osa kannattajajoukoista joutui jäämään kotiin sairastamaan. ”Hevosmiesten tietotoimiston hoteimmat havainnot” – sensuuri lienee viisasta mehukkaimpien juttujen kohdalla…

 

Sen voi paljastaa, että yleisöä oli katsomassa myös kaikkein viimeisintä eli miesten yleisen sarjan kilpailua ihan mukavasti. Kun kisat ja viimeiset palkintojen jaot olivat ohi, kenttä oli vielä täynnä väkeä, ja hieman hölmistyneinä haahuilimme, että nytkö tämä jo loppui – pitääkö tästä lähteä johonkin? Porukka ei ikään kuin osannut tai pikemminkin ehkä halunnut lähteä pois. Oli vielä pakko käydä tekemässä viimeiset heitot, kuvaamassa viimeiset kuvat ja videonpätkät, hyvästelemässä ihmisiä, varmistelemassa, että nähdäänhän ensi kesänä Viljandissa. Tunnelma oli haikea. En muista missään aikaisemmassa kisassa niin haikeaa ilmapiiriä ison porukan hajotessa. Olimme – heittäjät, kannatusjoukot, toimitsijat – olleet neljä päivää yhdessä.

 

Miten tuollainen tunnelma luodaan? Varmastikin laajan suosion kerännyt party lauantai-iltana tutustutti uusiin ihmisiin ja edesauttoi ryhmäytymistä. Sekin vaikutti, että suurin osa porukasta asui samassa hotellissa.

 

Kisajärjestelytkin onnistuivat kokonaisuutena – heittäjän näkökulmasta - ihan kohtuullisesti, aika hyvinkin huomioon ottaen kisajärjestäjien kokemattomuuden. Ratkaisevia kohtia kisojen hyvässä onnistumisessa ovat mm. selkeä ja jämäkkä kisojen johtaminen; hyvä, asiallinen ja kuuluva kenttäkuulutus, joka pitää kisojen etenemisen aikataulussa ja poistaa turhat epäselvyydet; riittävä määrä toimitsijoita, jotka myös osaavat varautua olosuhteisiin (kuumuus yms.); inhimillinen työn- ja vastuunjako – yhdelle ihmiselle ei voi sälyttää enemmän kuin tämä inhimillisesti jaksaa.

 

Saapasnainen toki hieman harmitteli, ettei nähnyt omaa sydänkäpystään juurikaan kisojen aikana. Kovimpina työpäivinä tämä oli lähtenyt kisatoimitsintaan jo aamukahdeksalta, ja palaili kellonkiertämän jälkeen muun porukan jo käytyä illallisella. Kyllä siinä oma kisasuoritus näyttää jäävän täysin sivuun, puhumattakaan omien lasten kisojen tukemisesta. Lapset vastaanottavaisempina luonteina olisivat hyötyneet neuvoista kilpailuheittojen aikana, mutta Saapasnaiselta tuollainen valmennussilmä puuttuu kokonaan. Noo, mennyttä mikä mennyttä. Tokihan yksi ihminen tarvittaessa pystyy repeämään mm. tekniseksi valvojaksi, teknisten valvojien johtajaksi, kouluttajaksi, tiedottajaksi, heittosektorin rakentajaksi, saappaiden kantajaksi, mittamieheksi, tulkiksi, pöytäkirjanpitäjäksi, kuuluttajaksi, tuuliennustajaksi ja vielä saappaanheittäjäksikin, mutta työn jakaminen ja johtaminen olisi kuitenkin aika tärkeä juttu.

 

Kisojen jälkeen ehdittiin onneksi lomailla muutama päivä Krakovassa. Auschwitz-Birkenaun vierailu ei varmasti koskaan unohdu. Saapasnaiselle tapahtumien kauhistelu ei ollut merkittävintä, mutta ajatus ”jollet opi historiasta, joudut ehkä elämään historian uudelleen”, panee miettimään. Vastapainoksi Krakovasta löytyi toki paljon myös inhimillistä, kaunista, jopa intohimoista. Kävelyretki Planty-puistossa ohjautui sattumalta Szczepanski-aukiolle, jossa Saapasnainen törmäsi Clemens Brielsin veistoksiin.

 

 

clemens-briels-in-krakow1 


Jalat ovat sen verran jo ottaneet kotimaan kamaraan, että Saapasnainen on kyennyt taas kisaamaan. Kivijärven kesäheitot viime lauantaina heitettiin yllättävän tuulettomissa olosuhteissa. Alkuun oli ajoittain jopa heikkoa vastatuulta, mutta enimmäkseen keli oli tuuleton. Kävin heittämässä kaksi aika erilaista sarjaa, joista harmillisesti alkuun heitetty naisten yleinen sarja oli se heikompi – kaikki heitot jäivät alle 30 metrin ja hävisin taas lie monennettako kertaa Leenalle. No, se tietysti kuvastaa todellisuutta juuri niin kuin pitääkin. Myöhemmin erikseen heitetty N45-sarja oli sikäli merkittävä, että ensimmäistä kertaa heittohistoriassani kaikki 6 heittoa kantoivat yli 30 metriä.

 

Tavallaan tässä kulminoituu Saapasnaisen heittotyyli: tasaista ja useimmiten aika varmaa tekemistä, jolla voidaan nakuttaa kaikki heitot parin metrin välykseen, riskinotto on vähäistä ja sitä kautta ”onnenkantamoisten” tyyppiset hirmutulokset jäävät tulematta. Saapasnainen voisi tietysti ensimmäiseksi opetella heittämään korkeammalta, jolloin onnenkantamoisia ei tarvitsisi jäädä odottelemaan, vaan taito veisi heittoa muutaman metrin pidemmälle. Ehkä joskus, kun on ihan pakko, Saapasnainen opettelee senkin.

 

Sunnuntaina Saapasnainen kohtasi viimein voittajansa – eräällä tavalla – mutta hieman yllättävässä paikassa. Saapasnainen osallistui Viitasaaren Kumpumäellä jo useamman vuosikymmenen perinteet omaavaan kylätapahtumaan nimeltään Kaljakatuhölkkä. Tuolla kylätapahtumalla ja sen saappaanheittokisalla on ollut iso merkitys Saapasnaisen oman harrastuksen aloittamisessa. Saapasnainen osallistui ko. kisaan ensimmäistä kertaa kesällä 1997 ja siitä eteenpäin aina silloin tällöin, kun sattui paikkakunnalle osumaan oikeaan aikaan. Joka kerta, kun Saapasnainen osallistui, hän myös voitti naisten sarjan.

 

Tällä kertaa Saapasnainen kohtasi vihdoin voittajansa, takkiin tuli ja ihan rökälemäisesti – Saapasnainen hävisi Tiina Saastamoiselle yli 5 metriä! Kolminkertainen maailmanmestaruus saappaanheitossa on ihan paperia, kun saapasta heitetään Kaljakadulla! Ja Saapasnainen oli paikalle tullessaan vielä sanonut, ettei taida viitsiä osallistua kisaan lainkaan, koska on vähän niin kuin puoliammattilainen… Herranjestas, kuinka pielessä suhteellisuudentaju joskus onkaan ja kuinka suuren palveluksen Tiina Saapasnaiselle tekikään :-D

 

2 Comments

  1. eijai
    Posted 22.07.2010 at 13:04 | Permalink

    Hei,

    hyvä blogi Saapasnaiselta. Tekisi mieli sen verran kommentoida, että puolalaiset toimitsijat innostuivat itse saappaanheitosta ja alkoivat nakata saapasta kakkossektorilla lasten kisojen päätyttyä lauantaina. Siitä tuli vääjäämättä mieleen, että on hyvä, jos kisakuume iskee järjestäjiin ja siksi kannattaisi antaa mahdollisuus (virallisten kisojen toki häiriintymättä) ns. toimitsijoiden avoimiin kisoihin tjms. Sillä tavoin saadaan lisää harrastajia kuin huomaamatta ja riisutaan lajilta myyttisyyttä. Mietintämyssyyn!

    - Eija :-)

  2. Saapasnainen
    Posted 22.07.2010 at 20:40 | Permalink

    Hyvä idea! Aito innostus vie lajia varmasti parhaiten eteenpäin, ja jos lajia innolla harrastavien määrä Puolassakin kasvaa, kisojen järjestäminenkin alkaa sujua entistä paremmin. Siellä olisi mukava kisata joskus tulevinakin vuosina.